Käsittämättömiä ovat ihmisäänen tiet. Tänään oli taas yksi niistä päivistä, jotka alkavat aikaisin, ovat täynnä kaikenlaista sälää ja hässäkkää ja sinkoilua ja juoksentelua ja harjoitusluokattomuutta – ja sit päivän päätteeksi olis vielä laulutunti. Mietin tunnille mennessäni, että mitäköhän laulamisesta tältä pohjalta tulee (vai tuleeko mitään) – mutta sitten mä lauloinkin ihan älyttömän hyvin! Ääni oli jotenkin tosi yhteistyöhaluinen, kroppa keskittyi olennaiseen ja äänentuottaminen oli vaan… yksinkertaista ja ihanaa. Mieletön fiilis, kun ääni kerrankin tekee just sitä, mitä haluan sen tekevän (koska joka päivähän näin ei todellakaan ole…).
Toista oli eilen, lauluryhmän luokkatunnilla… Oli ihan samanlainen säläsinkoilupäivä silloinkin ja aamupäivän pikaisen ääntelyn jälkeen piti sit vetäistä kylmiltään se Tsaikkarin duetto Olgana. Ei hyvä, ei. Mä tein varmaan ihan kaikki klassiset mokat… Se Olgan stemma vaan on sillä just epäkiitollisella korkeudella – siis sillä, mitä mä en ole vielä kyennyt ottamaan haltuun. Ja kun siihen saa sopraanon viereensä vetämään omaa stemmaansa, tulee välittömästi sellainen tunne, että kun mä en pysty kuulemaan itseäni itsekään, miten maailmassa kukaan muukaan mua kuulisi. Jolloin lähtee paniikinomaisesti hakemaan voimaa lauluunsa jostain aivan väärästä paikasta ja joutuu entistä suurempaan pulaan… Näin juuri kävi eilen. Omituisinta koko jutussa on kuitenkin se, että kun mä uikutin tästä “nokunmäenkuulumihinkään!” -ongelmastani, mulle sanottiin, että no kuuluthan sä! Suurempi ongelma on siis uskonpuute ja siitä seuraavat vääränlaiset korjausliikkeet. Höh. Ja täytyy sanoa kyllä kans, että ehkä jonkun sortin äänenaukaisu tahi lämmittely ennen niitä kaikkia pitkälti viivaston alla möyriviä nuotteja olisi voinut auttaa tilannetta. No, nämäpä yritän muistaa sitten ensi kerralla. Stemmat ja sisääntulot kaikki menee ihan putkeen ja mun sisko-sopraano on oikein hyvä, se on vaan tuo mun alarekisteri ja sen käyttötekniikka kun mättää. Miks sen pitääkin olla niin hankalaa???
Mutta onneks on sit vastapainoksi näitä tän päivän lauliksen kaltaisia hetkiä niin jaksaa sit taas tahkotakin
