sitä-sun-tätä-sunnuntai

Äänijänteitään pääsi venyttelemään tänään heti aamusta, kun meillä oli kuoron kans jumiskeikka Tuomiokirkossa. Yleensä se aikainen sunnuntai-aamu ei ole äänelle niitä kaikkein kirkkaimpia hetkiä, mutta tänään ääni kulki kyllä kiitettävän hyvin. Ja laulukin sujui, jopa niin vähällä harjoittelulla kuin mulla tällä kertaa. Ainoa varjopuoli oli, että ääntä piti käyttää säästöliekillä, ettei laulaisi muita stemmalaisia kumoon – varsinkaan niitä vähälukuisia miehiä. No, virsiä sai ainakin veisata ihan just niin pontevasti kuin halusi

Kirkosta jatkoin suunnilleen samalla höyryllä vielä yhteen Tuhlis-esitykseen, joka tällä kertaa pidettiin Vuosaaressa. Täysin erilainen ympäristössä esityskin oli tietty erilainen, omanlaisensa. Ilma sisällä oli tosi kuiva ja vesipiiput siksi laulajien keskuudessa ahkerassa käytössä. Itsekin totesin sen hyväksi vempaimeksi sen flunssa-aallon aikana. Mun rooliin paikanvaihdoksella ei ollut juurikaan vaikutusta – jännittävin muutos oli varmaan se, että istuinkin pianistin toisella puolella tällä kertaa… Nuotit sentään olivat samat, joten homma sujui “kuin ennen tehneeltä”. Katsotaan missä pääsemme esittämään proggiksen seuraavaksi!

Eilisen pilateksen jäljiltä paikat eivät onneksi ole ollenkaan kipeinä. Lähinnä vaan tiedostan ne sikiunesta herätellyt lihasryhmät, jotka eilen onnistuin löytämään. Tiedostamaan hyvällä tavalla. Yritin kovasti puhelimessa jo selittää eilisiä ahaa-elämyksiä ja oppeja sisko-Kirsille puhelimessa, mutta en tiedä saiko siitä mitään tolkkua… Ohjaajamme vaikutti oikein pätevältä ja asiansa osaavalta ja pieni ryhmämme mukavalta. Huomattavasti hiljaisemmalta vaan kuin vaikkapa oopperaluokkalaiset – lukuunottamatta tietysti minua, yltiösosiaalista hölöttäjää, joka oli valmis rupattelemaan kaikkien kanssa. Toki näiden kokoontumisten luonnekin on HIEMAN toinen… Ryhmästä löytyi muusikoita joka lähtöön: mm. pianisteja, viulisteja, huilisteja, urkureita ja huuliharpunsoittajia meidän laulajien lisäksi.

Nyt, olkoonkin kello jo vaikka mitä, aion vähän katsoa uusia laululäksyjäni..! Teoriatehtävien osalta kaikki muut suoritukset olivat kunnossa, mutta siihen sävellyshärdelliin joutunen palaamaan vielä myöhemmin – lähinnä siksi, että oma perfektionismiin taipuvainen luonteeni sitä vaatii… Jos ei vaan VOI tyytyä siihen helpoimpaan tai tavanomaisimpaan ratkaisuun, niin sillä on aina hintansa. Huokaus. Pääsen kyllä jatkamaan eteenpäin ja annan tämän murheenkryynin hieman hautua – josko se sitten olisi helpommin purtavissa!

Pilatesta ja vokaalipolyfoniikkaa

Minäpäs olin tänään elämäni ekaa kertaa pilates-tunnilla..! SibAn avoimen yliopiston kurssi alkoi vihdoin tänään ja pääsin sen myötä maistelemaan tätä uutta lajia. Näin ensimmäisellä kerralla otettiin hyvin rauhallisesti, mutta se tosin tähän lajiin kuuluukin: keskittymisen, hengityksen, keskivartalon käytön, hallitun ja tarkan liikkeen sekä virtauksen ohella – opin nämä ydinajatukset tänään. Ainakin teoriassa, käytännössä oppiminen saattaa viedä hieman pitempään. Koin silti tänään ahaa-elämyksiä – ja oletettavastikin autuasta ruususen unta nukkuneet syvät vatsa- ja selkälihakset tuli ainakin paikallistettua! Niille on jatkossa töitä tiedossa. Tällä kerralla tehtiin joitakin perusperusliikkeitä – ja ainakin keskityttiin ja hengitettiin perusteellisesti. Tunnin jälkeen olo oli oikein miellyttävä ja odottelen jo innolla ensi kertaa!

Illalla treenailin huomisia jumisbiisejä – onneksi eivät olleet mitään vaikeita, eivätköhän ne suju vanhalla rutiinilla. Sen jälkeen tikistin taas yhden jakson teoriatehtävät loppuun saakka. Kompositiotehtävän vokaalipolyfonirytmikka ja miksolyydinen moodi meinasivat viedä hengen ja hermot, lopputulos jäi kaiken vääntämisen jälkeenkin vielä omituiseksi… Onneksi ei tarvitse elättää itseään renessanssisäveltäjänä – voisi olla laihat eväät

Laulamisesta lampunjalkoihin

Viikonloppu pyörähti käyntiin vireissä tunnelmissa oikein hyvin sujuneen laulutunnin jälkeen..! Niina onnistui ujuttamaan laulikseni apurahahakemusten kirjoittelun lomaan ja minähän riensin paikalle kiitolaukkaa. Ääniharjoitukset menivät tänään yllättävänkin hyvin, muutamaa pakollista poikkeusta lukuunottamatta… Niissä yli-innokas leukani yritti aktiivisesti osallistua touhuun nimenomaan silloin, kun sen pitäisi hankkiutua ihan vaan sivustakatsojaksi ja olla kuin ei olisikaan – mutta kerropa se mun leualle, se on itsepäinen kuin muuli. Kuten joskus kerroinkin, laulamiseen liittyvä tajunnanvirtamme on yleensä hyvin vilkkaasti pulppuilevaa ja monitahoisen ekspressiivistä – tänään ennätimme päästä sujuvasti jopa niihin eilisiin Kämpin pöytälamppuihin, joihin ihastuin niin kovin (katso kuva). Kenties juuri siksi, että alitajuntani assosioi sen sujuvasti laulamiseen

Tunnin päätteeksi otettiin pikakatsaus ohjelmiston tämänhetkiseen jamaan. Pitää itsekin vilkaista se läpi sillä silmällä, että nousisiko sieltä ilmoille jotain potentiaalisia vaihtoehtoja ohjelmaan. Vielähän sieltä puuttuu vaikka mitä osastolta jos toiseltakin, mutta onneksi tässä on vielä aikaa sitä täydennellä – ja nyt kun on saatu taas oikea lauluvaihde päälle, niin niitä sitten myös karttuu. Sain nyt lisää Brahmsia kotiläksyksi, niiden parissa jatketaan ensi viikolla.

Nyt ajattelin olla reipas ja mennä taas triolipuurolle ja muiden teoriatehtävien pariin.

Balsamia laulupuutokselle

No, tänään sain paikkailtua tuota alkusyksyn laulupuutosta ihan kiitettävästi: ensin hurahti laulutunnilla puolitoista tuntia ihan tuosta vaan ja sen jälkeen riensin suorinta tietä loppuillaksi laulamaan oopperaluokkalaisten kanssa – tällaisista päivistä minä tykkään!!! Äänikin kesti oikein hyvin ja soi yllättävän hienosti hetken lämmittyään. Lauliksella Rangströmiä laulaessa pääsin oikein irroittelemaan – se kappale vie kyllä tyystin mukanaan, jos sen vaan antaa viedä..!

Niistä hyvistä fiiliksistä olikin helppo jatkaa aarioiden parissa samalla draivilla. Alkuperäinen duettoparini Tiina jätti sitten kuitenkin leikin kesken eikä ole enää tulossa lainkaan. Höh. No, onneksi on Satusofia, joka on ihan yhtä innokas laulamaan kuin minäkin (= jos ei joku kolmessa sekunnissa ehtinyt ilmaista halukkuuttaan laulaa seuraavaksi, me olimme jo lavalla…). Satusofia hyppäsi lennosta Susannan paikalle ja uskon, että saamme tehtyä siitä kohtauksesta varsin herkullisen episodin, kunhan pääsemme irti nuoteista. Kukkaisduetto kahlattiin kertaalleen läpi keskenämme ja illan päätteeksi ehdittiin vielä terzetonkin kimppuun. Lopun nopeammassa osassa tipahdin joka kerta yhdessä ja samassa kohdassa, mutta pääsin aina muutaman tahdin jälkeen takaisin messiin ja loppuun niin kuin pitikin! Että se kohta pitää vielä treenata ennen ensi viikkoa…

Nyt nukkumaan – väsyneenä mutta onnellisena..!

Triolipuuroa…

… Joopa-joo, väänsin tuossa just äsken rytmidiktaatteja teoriakurssilla. Päivän sanana olivat triolit ja voin kertoa, että niistä saa aikaan varsin keljuja kombinaatioita (etenkin, jos niihin sotkee yhdyskaaria tai taukoja mukaan…). Pyörittelin täällä kuunnellessani silmiä siihen malliin, että hedelmäpeli olisi jäänyt kirkkaasti toiseksi Mutta ilokseni valtaosa tehtävistä meni kuitenkin oikein, kun jaksoi säätää.

Kukkaisdueton sanat eivät onneksi olleetkaan niin pahat kuin luulin, uskoisin päässeeni ainakin lähestulkoon oikeankaltaiseen lopputulokseen – loput voidaan hioa sitten harjoituksissa. Ehdin onneksi treenaillakin, sekä terzettoa että duettoa – ettei tartte huomenna solfailla uunona. Se yksi kaksiviivainen gis tulee olemaan varmaan tosimukava mulle – onneksi siellä käydään vaan pikaisesti… Katsotaan, mitä huomisiltana saadaan aikaan!

Teoriatehtävien kimpussa

Viikonloppu vilahti niin tiiviisti mieluisien vieraiden kanssa, että teoriatehtävät saivat odotella vuoroaan. Korjasin puutoksen tänään ja tehdä rysäytin taas yhden jakson tehtävät valmiiksi. Komponointitehtävän yhteydessä totesin, että en taida olla millään muotoa “tasapainoinen renessanssisäveltäjä”… Pienestä tyylinvastaisesta häröilystä huolimatta pääsin kuitenkin jatkamaan matkaa seuraavalle jaksolle.

Seuraava missio on Delibésin Kukkaisdueton ranskankieliset sanat ja kuinka ne äännetään – siinä mulla riittääkin puuhaa…

Rytmiä veressä

Tänä iltana olin katsomassa STOMP-esitystä Kulttuuritalolla. Siinä oli menoa ja meininkiä lähes kahden tunnin edestä, veti melkein vertoja tänpäiväiselle Heidi & Onni show’lle, josta kertoilin tuolla kuulumisblogin puolella

Oikeasti se oli kyllä uskomatonta kuunneltavaa ja katseltavaa. Noin suurta luovuutta erilaisten äänten tuottamiseen en ole ihan äsken nähnyt, käytössä olivat mm. lattiaharjat, mopit, tynnyrit, pölykapselit, putket, tyhjät vesikanisterit, sanomalehdet, muovipussit, limpparimukit, roskapöntöt ja roskapönttöjen kannet, imukupit (sellaiset, joilla avataan tukkoon menneitä viemäreitä), astiat, mittanauhat, sahat, tupakansytyttimet, koripallot, kokoontaittuvat tuolit ja mikä kenties uskomattominta, esiintyjien kaulasta roikkuneet, vettä ja astioita täynnä olleet tiskialtaat ja kumihanskat… Esiintyjillä oli aivan käsittämättömän hyvä rytmitaju – ja kunto. Kun esitykseen lisätään vielä pari kummelityyppistä karaktääriä ja tehokas vuorovaikutus yleisön kanssa, niin lopputulos oli mahtava.

Onneksi musiikin teoriakurssin rytmitehtävät eivät sentään ole STOMPin tasoisia – siinä saisi  äkkiä monta rytmiraitaa kertaotolla purkkiin, kun yhdessä kädessä vispaisi tiskiharjaa, toisessa kattilankantta ja jaloilla steppaisi vaikka pesuvadin päällä tai luistelisi muovitossut jalassa hiekkaisella eteisen lattialla… Pitäisiköhän vihjata Matille asiasta..?!

Oi autuutta..!

Oikeasti, suunnilleen leijun kuumailmapallon lailla onnesta päästyäni VIHDOIN JA VIIMEIN jälleen laulamaan Niinan kanssa!! Niina oli tältä päivältä perunut vielä muut oppilaat, mutta tietäessään mun päivä päivältä pahenevat vieroitusoireet laulutuntipuutoksen kourissa, hän päätti tehdä kohdallani poikkeuksen

Oli aivan mahtavaa laulaa! Vähän pelotti, että olenko ehtinyt unohtaa kaiken tai että onko se kammotusflunssa jättänyt jotain ei-toivottuja jälkiä ääneen, mutta onneksi nämä pelot osoittautuivat turhiksi. Toki laulutauon huomaa vielä äänessä, mutta yllättävän hyvin ääni kuitenkin toimi ja opit palautuivat mieleen jokaisen harjoituksen myötä. Ja Niina oli sitä mieltä, että tauon aikana (niin omituiselta kuin se tuntuukin!) on taas jonkun sortin kypsymistä tapahtunut eli eiköhän tässä olla entisessä iskussa tuota pikaa! Jes, elämä on siis palailemassa jälleen raiteilleen.

Tekniikkatenkkapoo…

Tämä ilta meni tyystin musiikin teoriatehtävien kimpussa – ne edistyivät tavallista hitaammin, koska äänitysohjelma tilttasi jostain käsittämättömästä syystä ainakin kolme kertaa, ENNEN KUIN ehdin tallentaa tuotoksia… Jouduin aina aloittamaan alusta neliraitapurkitukset – mutta tulipa ainakin se yksi Bachin fuuga rytmilukutehtävästä tutuksi. Soi varmaan päässä ensi yönkin…

Satusofian kanssa läheteltiin sähköpostitse eilisiä nuotteja puolin ja toisin – niiden kimppuun pitää päästä ihan ensi tilassa Jos huomenna taas satsaisi tuohon lauleskeluun..!

Laulamisesta energiaa :-)

Kyllä täytyy sanoa oikeasti, että laulaminen taitaa olla mun pääasiallinen energianlähteeni Aina välillä pitää tietty syödä ja nukkuakin, mutta heti sitten seuraavana listalla..! Kun tänään taas pääsi oopperaluokalla vähän lauleskelemaan, niin olen edelleenkin ihan pirteällä ja eritoten hyvällä mielellä, vaikka onkin pitkä työpäivä takana! Saan todistetusti itseni ihan toisiin sfääreihin ja energiakenttiin ihan vaan laulamalla. Varsinkin, kun saan tehdä sitä ihan pelkästä rakkaudesta lauluun just niin suurella antaumuksella ja kunnianhimolla kuin itse haluan, eikä tarvitse kilpailla osaamisellaan kenenkään muun kanssa. Ei silti, ettenkö arvostaisi suuresti ammattilaulajien työtä, ei suinkaan – mutta olen sen verran realisti, että tiedän, ettei minusta olisi sille tielle lähtijäksi. Olen siis tyytyväinen siihen, mitä mulla on ja mitä voin sen kanssa tehdä!

Mutta tähän iltaan palataksemme, oli tosi mukava laulaa. Duettoparini Tiina oli tosin tällä kertaa sairaana, mutta Maria onneksi paikkaili hänen osuutensa ja minä pääsin ääneen Marcellinana. Edistykseni viikon takaiseen suoritukseen oli huimaava – harjoittelu tekee ihmeitä Tiinan poissaolon takia emme menneet vielä sen syvemmälle tulkintaan tai koreografioihin, mutta eiköhän niihinkin vielä ehditä. JA ensi viikoksi tuli lisää harjoiteltavaa: Gluckia ja Delibestä tällä kertaa (pääsen taas “loistamaan” olemattomalla ranskan kielen taidollani…). Satusofiakin oli ilokseni taas maisemissa ja lyöttäydyimme yhteen edellämainittujen tiimoilta. Sormet jo syyhyävät päästä uusien kappaleiden kimppuun, mutta pitänee sääliä naapureita tänä iltana (ja laulaa ihan vaan pienesti ja hiljaa )…