Kolmas Tuhlis

13 09 2007

Tämäniltaisessa esityksessä meillä ei ollut huilistia lainkaan, joten soitto sujui hieman erinäköisestä nuotista. Emme ehtineet käydä sitä kokonaisuudessaan läpi ennen esityksen alkua, joten toivoin vaan, ettei mitään ikäviä yllätyksiä tulisi eteen. Mulle siis… Mutta hyvinhän se sujui – lukuunottamatta yhtä “eritysjärjestely”-kääntöä, jossa kaksi sivua onnistuivat liimautumaan toisiinsa… Onneksi huomasin sen heti ja riivin sivut pikaisesti irti toisistaan – pianisti jatkoi ihan pokkana, joten yleisö ei todennäköisesti huomannut mitään. Yleisö oli oikein hyvinkäyttäytyvää ja illan tunnelma muutenkin  jotenkin levollinen.  Säästyimme onneksi myös tuoli-pöytä-roudaukselta, koska seuraava esitys on  jo heti huomenna.

Omat lauleskelut jäivät tänään vähälle – pari kertaa piti tosin eilisiä kappaleita luikhautella läpi :-) Tai siis ei mitään piti ja piti – ihan tein sen vapaaehtoisesti ja mielelläni! Teoriatehtävien kimppuun en tänään ehtinyt ja arvonkin tässä juuri mielessäni, että uskallanko verkkoon enää tänä iltana mennä. Voi nimittäin käydä taas “vanhanaikaisesti” eli en malta lopettaa ajoissa…


Toiminnot

Tietoa

Jätä kommentti