Syksyisten tarujen maisemissa

Tältä päivältä musisoinnit jäivät lähinnä kuunteluasteelle. Niinalla oli konsertti illalla ja menin tottakai kuuntelemaan. Ja mietiskelemään siinä samalla, että VOI jospa joku päivä osaisi itse laulaa yhtä hyvin… Niin, ja pääsinhän minä muutamassa kappaleessa myös bravuurihommaani: pianistin sivunkääntäjäksi! Maineeni elää siis edelleen – ja voi varmaan hyvin myös tämän illan jälkeen Konsertissa kuultiin hyviä kappaleita, niistä Brahms ja Sibelius jäivät itselleni päällimmäisiksi mieleen soimaan.

Jep-jep, se tältä päivältä.

Apuraha-anomus söi laulutuntini!!

… näin siis kävi tänään enkä päässytkään laulamaan. Niinalla oli apurahahakemusrumba (hah, onpa siinäkin sana – kenen tahansa ulkomaalaistaustaisen “unelma”…) niin pahasti kesken ja dead-linet pukkaamassa päälle, että lauleskelut siirtyivät valitettavasti perjantaille Tämä tietohan aiheutti minussa tietysti välittömästi hengenahdistusta ja muita laulutuntipuutoksen vieroitusoireita, mutta yritän sinnitellä loppuviikkoon konstilla tai toisella.

Sen sijaan olen tukkinut oopperaluokan Terhin sähköpostia uusilla duetto-ehdotuksilla lontattuani läpi n kappaletta kirjoja ja nuottikokoelmia. Josko niistä löytyisi jotain sopivaa laulettavaa sillä välin, kun odottelen Satusofiaa kotiutuvaksi työreissuiltaan. Ja tietty muutenkin A cappella osastoa olisi löytynyt paljonkin, mutta jätin ne tällä kertaa pois laskuista. Kun meillä kerran se korrepetiittori on paikalla – työllistäkäämme siis häntäkin!

Kuorossa alkaa kohta osasto “joululaulelot” pukata päälle. Ei ihan vielä, mutta kohta. Siitä se jouluun valmistautuminen sitten virallisesti alkaakin – joululaulut sen tekevät.

Sillisalaattia

Matti oli ennättänyt tarkistamaan ne viikonlopun aikana värkkäämäni teoriatehtävät. Yksi sointuanalyysi oli kuulemma ollut vähän omituinen (eli olen varmaan tulkinnut sitä jotenkin hassusti, omintakeisen ja turhankin syväluotaavan logiikkani mukaisesti… pitää käydä vielä tarkistamassa se…), mutta kompositiotehtävä oli puolestaan ihan täysin ohjeiden mukaisesti tehty!! ÄLLISTYTTÄVÄÄ, taitaa olla ihkaensimmäinen kerta koko kurssin aikana (- ja kenties viimeinenkin, mutta ei kerrota sitä Matille vielä…). Kuten olen tainnut mainitakin, olen tulkinnut tehtävänantoja tahattoman omavaltaisesti kautta linjan… No, jospa kuitenkin olisin kehityskelpoinen yksilö silläkin saralla!

Tämän illan laululäksysessioni sisälsi sulassa sovussa Merikantoa, de Frumerieta, Rautavaaraa, Luolajan-Mikkolaa, Barberia ja Marcelloa. Jepjep, melkoinen sillisalaatti..! Ja siitä sillisalaatista jalostuu sitten joku järkevämpi ruokalaji tässä jahka, kunhan vähän lisäillään ja poistellaan ja muokkaillaan noita aineksia…

Huomenna olisi taas laulutunti (KIVAKIVA!!) enkä todellakaan aio olla siellä umpinukuksissa tällä kertaa. Otan siis itseäni niskasta kiinni ja talutan petiin järkevään aikaan…

Uni tekee ihmeitä

… niin se vaan on merkillinen asia tuo uni. Sitä on kertakaikkiaan saatava riittävästi tai kaikki heittää häränpyllyä, että roikaa. Viime yönä nukuttujen kunnon yöunien jälkeen meikäläinenkin on taas kuin eri ihminen Tuli tuo syksyn plussatunti kellojen siirron myötä minulle ihan oikeaan saumaan.

Päätin urakoida musiikin teoriatehtävät työn alla olleen jakson osalta loppuun heti aamukahvit hörpättyäni ja selvisinkin niistä suht’ mallikkaasti. Tai siis kuvittelen selvinneeni – Matilta oli kovalevy poksahtanut ja siksi kommentteja joutuu hieman odottelemaan. Mutta näyttipä tuonne kurssille kuitenkin uusi jakso auenneen, joten sinne siis tässä sopivan hetken tullen.

Tänään laulattikin taas, kahlasin läpi sekä noita tuoreimpia tulokkaita että myös näitä viimeaikaista ohjelmakeskustelua sivunneita kappaleita. JA laiton alulle tekstien kääntöurakkaa ja sitä myöten käsiohjelman mietiskelyprosessia..! Voin jo nyt kuvitella, miten suurella innolla ja hartaudella tulen sitä vääntämään, kunhan sisältö saadaan selville Harmi, kun tuota italiaa ei osaa niin hyvin kuin haluaisi – pitää yrittää etsiä joku italiantaitaja käsiinsä. Onneksi aika monen kielen osaajia tuttavapiiristä löytyykin ja he ovat auttaneet mielellään tekstien kanssa painiskellessani.

Sen lisäksi olen yrittänyt etsiskellä jotain jouluista, muttei kuitenkaan liian jouluista ohjelmaa – sen ansiosta mulla seilaa täällä kämpässä, jos mahdollista vielä tavallistakin enemmän nuotteja ympäriinsä. Normaaliolotilassakin niitä on paljon… Niiden kanssa on varmaan joku isojako tehtävä, tai homma leviää täydellisesti käsistä.

Sointukäännösten seassa

… sielläpä olen aikaani tänä iltana viettänyt! Viikko on ollut taas sellaista hurlumheitä, joten en ole teoriatehtävien pariin ennättänyt viime viikonlopun jälkeen. Piti siksi panna taas hösseliksi ja ihan mukavastihan nuo ovat tehtävät edistyneet. Kuten otsikkokin kertoo, erinäköiset sointukäännökset ovat työn alla tällä kertaa – ihan hyvä tuulettaa kuulokkeissa hautuneita korvia hetken verran.

Pilatestunnilla tehtiin taas jo tutuksi käynyttä sarjaa, lisättynä alkulämmittelyillä, tasapainoiluharjoituksilla ja kunnon venyttelyillä. Eilen tekemääni “käsikirjoitukseen” tuli vielä joitakin muutoksia ja pari lisäystä, mutta muuten niillä pitäisi pärjätä. Hankalinta tuntuu olevan raivata itselleen aikaa niin, että sarjaa ehtisi tekemään kotonakin..! Pelkästään paperilla se ei juurikaan lämmitä… Mutta olen kyllä oikeasti sitä mieltä, että tunneilla käytyäni olen ruvennut kiinnittämään eri tavalla huomiota ihan arkiliikkumiseen. Niin kuin kävelyyn (jep, sitäkin olemme ehtineet harjoitella) tai ratikassa notkumiseen. Laulamisesta nyt puhumattakaan!

Arvon tässä just, että vieläkö sukeltaa tuonne sointujen sekaan vai alkaako lonttaamaan nuottiarkistoja läpi..? Lupasin Terhille katsoa löytäisinkö jotain sopivan helppoja duettoja kätköistäni. Tai löytyisikö sieltä jotain riittävän jouluista laulettavaa joulukonserttiin, johon meitä oopperaluokkalaisia on pyydetty esiintymään. Vamos a ver.

Ajatteleminen ei kannata ;-)

… Tämä EI ole yleispätevä elämänohje – tämä pätee lähinnä laulaessa ja minulle, muista en tiedä. Jos ryhdyn tunnilla laulettaessa ajattelemaan (niinkin joskus ihan VAHINGOSSA käy), laulamiseen tarvittava energia menee siihen AJATTELUUN ja se on heti pois äänen tehoista. Omituista mutta totta. Kenties energian määrä on vakio ja pitää siksi päättää viisaasti miten sen käyttää..?

Rankka viikko ja viime yön liian lyhyeksi jääneet yöunet kostautuivat laulutunnilla tänään: se kaikkein kirkkain terä oli äänestä poissa ja kroppaa sai noin henkisesti melkein ruoskia, että se olisi jaksanut olla messissä niin kuin pitää. Ei siis mitään sen kummempaa, ärsyttäviä vaan tällaiset päivät – varsinkin, kun esim. unenpuutteesta ei voi syyttää muita kuin itseään (työhärdelliä ehkä vähän?)… Tosin nyt on ollutkin niin älyttömän hyvä lauluputki päällä pitkään, että pikku notkahdus olikin jo odotettavissa. Ensi viikolla sitten taas petrataan, jos nyt viikonloppuna onnistuisi hieman huilimaan.

Laulettiin silti – ja kaikesta huolimatta se oli mukavaa kuten aina. Käytiin pikakelauksella läpi sekä ne uudet ruotsalaiset että suomalaiset biisiehdotukset. Ja oltiin aika yksimielisiä kaikkien kanssa. De Frumeriet ja Merikannot ovat vahvoilla ja niiden kanssa jatketaan. Josko niistä löytyisi joku ohjelmaan sopiva kappale, sitä jäimme vielä pohdiskelemaan. Olin taas ihan ällistyksissäni, kun kuulin, että monet näistäkin biiseistä ovat itse asiassa c-tutkintotasoista tavaraa… JAA! Perustutkintoa tehdessämme törmäsin tähän tasodilemmaan ihan yhtä mittaa – en MILLÄÄN olisi malttanut pysytellä riittävän helpoissa kappaleissa… No, luotan kyllä ihan täysin siihen, että Niina tietää, mitä ja millaista ohjelmistoa hän mulla laulattaa

Urakoin tänään sen pilates-sarjan “käsikirjoituksen” valmiiksi (ai miten niin viime tipassa..??), ne havainnollistavat tikku-ukkojen kuvat tosin vielä puuttuvat. Pitäisi vissiin tehdä sarja vielä läpi ainakin pikaisesti vielä näin yön pimeinä tunteina ennen huomista. Tosin mua nukuttaa jo ihan älyttömästi, voi olla, että simahdan kesken liikkeen johonkin ihmeasentoon ja herään siitä sitten huomisaamuna…

Tunteita ja terapiaa

Ohhoh, onpa taas ollut melkoinen päivä… Sellaisia tunnekuohuja, että jos ne olisin ladannut lauluun, olisivat tämänpäiväisen lasiseinäisen kokoushuoneen seinät nyt tuhannen pirstaleina. Päätin kuitenkin säästää kanssaihmiseni siltä – valtaosa heistä oli kuitenkin hyviä tyyppejä.

Kotiin ja laululäksyjen ääreen päästyäni olokin taas normalisoitui – laulaminen taitaa olla yhden sortin terapiaa (ja hyvin toimivaa sellaista!) mulle. Kahlasin läpi koko tiistaina saamani nuottinivaskan. Ehdotuksista pari ei juurikaan iskenyt, liian “hilppa-hilppaa” (niin Niina arvelikin jo nuotteja mulle antaessaan…). Sitten oli niitä ok-vaihtoehtoja – ja kaksi oikein hyvää. Ja se kaikista paras oli tietysti koko satsin haastavin biisi… Niinpä niin. Mulla tuntuu olevan joku krooninen viehtymys haastaviin kappaleisiin – juontaa varmasti juurensa ihan meikäläisen perusluonteeseen (= aidan yli ei IKINÄ mennä siitä, missä se on matalin!!). En suinkaan tarkoita, että en pystyisi sitä laulamaan – varmasti pystyn! – vaan sitä, että olenko haalimassa itselleni tutkinto-ohjelmaan sellaisia kappaleita, että läkähdyn jo puolivälissä

Mutta kokeilla aina voi! Ja pitää. Muuten ei voi tietää.

Aarioita ja a-cappellaa

Menipä tänään sen verran pitkäksi tämä päivä, että onnistun ehkä kerrankin olemaan lyhytsanainen. Ehkä, ei tiedä vielä…

Aika ajoin tunteita kuohuttaneen työpäivän jälkeen suuntasin taas kertaalleen oopperaluokan harjoituksiin. Viime viikon syysloman jälkeen edellisestä kerrasta tuntui olevan pieni ikuisuus..! Enkä kyllä tottapuhuen ollut ehtinyt kappaleita katsoa LAINKAAN niiden Satusofian kanssa pidettyjen omatoimitreenien jälkeen – hädin tuskin muistin napata oikeat nuotit mukaan tänä aamuna… Mulla kun seilaa epämääräisiä nuottiläjiä pitkin poikin kämppää ja niiden joukosta pitää aina yrittää arpoa ne oikeat kulloinkin matkaan. Uusia tulee koko ajan lisää ja mun pitäisi oikeasti taikoa jostain lisää hyllytilaa saadakseni ne pidettyä kurissa ja nuhteessa.

Satusofia on siis parhaillaan työmatkalla, mutta Terhi onneksi oli paikalla ja päästiin vihdoinkin katsomaan sitä Purcellia. Mullehan se on jo tuttu ja menee suunnilleen ulkoa, Terhi ei ollut ehtinyt vielä ihan täysin oppimaan omaa stemmaansa. Mutta harjoittelemallahan se lähtee löytymään, muita reittejä ei ole. Sen lisäksi laulettiin Katin kans vielä sitä Susannan ja Contessan aariaa ihan noin ex-tempore, se oli ihan hauskaa.

Sen enempää en tänään olisi edes ehtinyt laulaa, koska Anu houkutteli mut Forkin konserttiin. Uusi tuttavuus mulle, ihan terveellistä vaihtelua kaiken klassisen ohjelmiston keskelle. Melkoista showta ja meininkiä se olikin – koko rahan edestä väliaikoineen lähemmäs kolme tuntia! Jet-lagista kärsinyt Anukaan ei nukahtanut kesken esityksen

Ja kuten näkyy, tässä siis LYHYESTI tästä päivästä… Silmät ovat jo puoliummessa, pitänee siis luovuttaa tältä päivältä..!

Täydellistä – aina!

… muuta ei sitten laulutunnilla kuulemma vaaditakaan – asiahan on sitä myöten selvä.

Tunti meni taas oikein hyvissä tunnelmissa. Itsellä oli tänään tosi skarppi ja keskittynyt olo, laulaminen tuntui helpolta ja hyvältä. Ja Niinan innostuneista ilmeistä ja eleistä päätellen myös kuulosti siltä! Se tunne, joka minut valtaa silloin, kun ääni lähtee soimaan oikeassa kohdassa – vaivattomasti ja vapautuneesti, niin että ehtii itsekin omaa ääntään hehkutella ja helisytellä – on aivan mahtavan hieno. SE ON SITÄ LAULAMISTA, sanoisi Niina tähän. Jep-jep, hyvillä mielin siis jatketaan.

Niina oli miettinyt kovasti mun tutkinto-ohjelmaani viime perjantain jälkeen ja saanut siihen liittyen visioita ja “hytinöitä” – sen tuloksena emme tänään käyneetkään vielä Merikantojen tai Marvioiden kimppuun vaan Quella fiamman lisäksi sain jälleen yhden nivaskallisen ruotsalaista tuotantoa matkaan – yhtä niistä ehdittiin katsoa, minä prima vistaa perässä surffaillen.

Jos ja kun ohjelmaan tulee se Marcello ja sen lisäksi Barberin aaria ja kenties vielä Rautavaaraakin, on siinä koossa jo sellaisia urheilusuorituksia, että väleissä on pakko olla vähän kevyempääkin tavaraa. Ja Niinalla oli siihen jotain aavistuksen modernimpaa ruotsalaista mielessä (tai siis lähinnä että ei mitään romanttis-henkistä)… Uusien kappaleiden joukossa oli pari korvakuulolta tuttua de Frumerien kappaletta, joista varsinkin toinen on ihana. Pitää kokeilla miltä sitä tuntuu laulaa.

Tällä menolla tuo tuleva tutkintokin alkaa konkretisoitua – onneksi ei hirvitä, ainakaan vielä. Ehtii se tietysti sekin hetki vielä tulla… Sormet jo ihan syyhyävät päästä tekemään käsiohjelmaa, käännösten kimppuun tässä voisi jo käydäkin. Eli treenaus jatkukoon!

Hyviä aikomuksia…

Mulla oli tänään vakaa aikomus kirjoittaa itselleni puhtaaksi ne pilates-sarjan liikkeet, mutta tuossapa nuo roipotukset edelleen pötköttävät työpöydällä… Laululäksyjä sentään ennätin treenailla ja Merikannot ja Marviat ovat nyt sillä lailla päässä, että niistä pääsee hyvin Niinan kans jatkamaan. Varsinkin säestykset vaikuttivat HYVIN mielenkiintoisilta..! Ja sain ohjelmistoonkin päivitettyä noita uusimpia tulokkaita.

Keskiviikon oopperaluokan aikatauluista on viesteilty kovasti tänään. Ehdin hetkeksi sinne laulamaan ennen kuin menemme Anun kans Forkin konserttiin Kulttuuritalolle (jos Anu vaan ehtii kotiutua Taikkulasta siihen mennessä??). Toivottavasti edes Terhi on paikalla tällä kertaa, Satusofialla on uuden työpaikkansa tiimoilta (onneksi olkoon vaan!!!) työmatkoja siihen malliin, että meidän yhteislaulelot jatkuvat vasta marraskuun puolella. Yritän sinnitellä sinne saakka…