… muuta ei sitten laulutunnilla kuulemma vaaditakaan 
– asiahan on sitä myöten selvä.
Tunti meni taas oikein hyvissä tunnelmissa. Itsellä oli tänään tosi skarppi ja keskittynyt olo, laulaminen tuntui helpolta ja hyvältä. Ja Niinan innostuneista ilmeistä ja eleistä päätellen myös kuulosti siltä! Se tunne, joka minut valtaa silloin, kun ääni lähtee soimaan oikeassa kohdassa – vaivattomasti ja vapautuneesti, niin että ehtii itsekin omaa ääntään hehkutella ja helisytellä – on aivan mahtavan hieno. SE ON SITÄ LAULAMISTA, sanoisi Niina tähän. Jep-jep, hyvillä mielin siis jatketaan.
Niina oli miettinyt kovasti mun tutkinto-ohjelmaani viime perjantain jälkeen ja saanut siihen liittyen visioita ja “hytinöitä” – sen tuloksena emme tänään käyneetkään vielä Merikantojen tai Marvioiden kimppuun vaan Quella fiamman lisäksi sain jälleen yhden nivaskallisen ruotsalaista tuotantoa matkaan – yhtä niistä ehdittiin katsoa, minä prima vistaa perässä surffaillen.
Jos ja kun ohjelmaan tulee se Marcello ja sen lisäksi Barberin aaria ja kenties vielä Rautavaaraakin, on siinä koossa jo sellaisia urheilusuorituksia, että väleissä on pakko olla vähän kevyempääkin tavaraa. Ja Niinalla oli siihen jotain aavistuksen modernimpaa ruotsalaista mielessä (tai siis lähinnä että ei mitään romanttis-henkistä)… Uusien kappaleiden joukossa oli pari korvakuulolta tuttua de Frumerien kappaletta, joista varsinkin toinen on ihana. Pitää kokeilla miltä sitä tuntuu laulaa.
Tällä menolla tuo tuleva tutkintokin alkaa konkretisoitua – onneksi ei hirvitä, ainakaan vielä. Ehtii se tietysti sekin hetki vielä tulla… Sormet jo ihan syyhyävät päästä tekemään käsiohjelmaa, käännösten kimppuun tässä voisi jo käydäkin. Eli treenaus jatkukoon!
