Synttäriserenadeja

Synttäriserenadit vedettiin lauantaina minimaalisilla harjoituksilla, esitettävät kappaleet onneksi olivat vanhoja tuttuja. YRITETTIIN kyllä Juhan kanssa treenata pariin otteeseen, mutta kun piano sattuu olemaan Koivulan “komentokeskuksessa”, tuvassa, trafiikki oli melkoinen. Mukkelot (kaikki kolme) keikkuivat milloin niskassa, milloin hihassa ja yleinen härdelli vallitsi muutenkin. Mutta näissä “ääriolosuhteissa” harjoittelun jälkeen kelpasi sitten esiintyä isossa tilassa vastaanottavaiselle yleisölle, joka istui hiljaa ja kuunteli Oman arvioni mukaan ääni ei ihan ollut parhaimmillaan, mutta onnistui silti vakuuttamaan päivänsankarit ja muun juhlayleisön. Se riittäköön.

Ettei hyviä esiintymistilaisuuksia vaan jäisi käyttämättä, kävin laulamassa parissa jumiksessakin, kun isällä oli kanttorikeikkoja. Hyvin pikaisella treenauksella nämäkin, mutta kumminkin – pääsipä venyttelemään äänijänteitään..! Ja kuulijat olivat kovasti otettuja molemmilla kerroilla.

On laulettu, on!

… niitä joululauluja siis, kuten tähän vuodenaikaan kuuluukin. Sunnuntaina oltiin Matin, Riikan ja Päivin kanssa vielä kauneimmissa joululauluissa. Kirkko oli ihan täynnä väkeä ja laulaa sai ihan niin paljon kuin jaksoi. Aattona liityin perinteisesti kirkkokuorolaisten mukaan laulamaan, arvottiin viime hetkiin saakka laulanko sopraanoa vai alttoa, mutta päädyin altoksi – olivat onneksi tuttuja molemmat stemmat. Päätösmusiikin aikana pääsin, en sivunkääntäjäksi, vaan äänikertojen vaihtajaksi kun kanttori-Sinikalta meinasi loppua kädet kesken. Tänä aamuna olin laulamassa joulukirkossakin: jouluyön valvomisen jälkeen, aamuseitsämältä ääni oli kaikkea muuta kuin kirkkaana, vaikka verryttelin äänijänteitä koko automatkan ajan – mutta ihan hyvinhän tuo sujui! Kotonakin on lauleltu. Soilin kanssa urakoitiin pari joululaulukirjaa melkein kannesta kanteen. Kaksiäänisesti – välillä perinteisten ja välillä ihan itse improvisoitujen stemmojen mukaan Tänään tai huomenna pitää yrittää päästä laululäksyjenkin kimppuun…

Latu auki!!

Lähestyvän joulun innoittamina, huolimatta lumettomasta kelistä liikuimme tänään lauliksella talviurheilutermistössä ja -visioissa, heti kun “sulkeisista” oli selvitty. Nuo kaikki ovat suoraan johdettavissa lauluteknisiin juttuihin, vaikkei heti uskoisi Äänihuuli- yms. mielenkiintoiset viittomat olivat sitten ihan oma lukunsa…

Oli taas oikein hyvän mielen tunti (tai siis lähes kaksituntinen…). Se viimekerralla tapahtunut “loksahdus” vaikutti edelleen ja on toivottavasti tullut jäädäkseen. Ällistyttävää huomata, miten paljon se tuo voimaa ja ytimekkyyttä ääneen! Minähän siis edistyn!!!

Mentiin läpi kaikki tämänhetkiset ohjelmakarsinnoissa mukana olevat biisit ja alkoi tuntua siltä, että ehkä näistä tosiaan ohjelma saadaan kasaan. Menevät tosin vaikeustasoltaan kaikki laitanaan siellä C:n ja D:n välimaastossa eli ylärajoilla, mutta jos esitän ne hyvin (kuten aion tehdä!), niin ongelmia ei pitäis tulla. Liedit on vielä valitsematta, niihin tulee varmaan jotain perinteistä ja kaunista, kun muut tuppaavat olemaan sellaisia “asenne-biisejä” – jotka kyllä sinänsä sopivat mulle erittäin hyvin. Sitähän mulla riittää.

Nyt onkin sitten reilun viikon joululoma myös lauliksista. Lomareissulle on tosin lähdössä kilokaupalla nuotteja mukaan eli laulamatta en tietenkään aio olla. Pitää kokeilla vieläkö Koivulan kissat tunkevat tassuja korviin treenatessani vai karkaavatko maisemista saman tien. Ja kenties on jonkun sortin “piparioopperaa” luvassa pikkuveljen rakennustyömaan valmistuttua. Tästä aiheesta lisäinfoa tuolla kuulumisblogin puolella…

Loksahti.

Jotain loksahti tänään laulutunnilla. Silleen hyvällä tavalla. En osaa sen tarkemmin selittää että mikä, se vaatisi paljon asiaa ilmentäviä käsiviittomia tai muita kuin sanallisia ilmaisuja. Mutta äänihuuliin ja niiden toimintaan se kumminkin liittyi (että jo äänihuulten välissä oleva ilma soi, eikä vaan kaiku sen jälkeen). Ja loksahduksen jälkeen ääni kuulosti paremmalta kuin aiemmin. Ja Niina näytti tyytyväisemmältä Tähän “uutuuteen” totutteleminen vie varmaan taas aikaa ja energiaa ja ajatustyötä, mutta ehkä se siitä joskus vakiintuu. Toivotaan niin.

Jatkettiin vielä antiikin aarioilla ja siihen vastapainoksi de Frumerieta. Lied-osastoa olisi ilmeisesti luvassa joulunpyhiksi kotiläksyksi, joululauluille vastapainoksi. Sopii mulle.

Kun joulu on…

Pitäähän sitä kerran vuodessa käydä kauneimmissa joululauluissa! Se päivä oli tänään. Minulla ja aika monella muulla suomalaisella. Ainakin tuolla tuomiokirkossa oli tuvan täydeltä porukkaa – ja hyvä niin. Ja voin kertoa, että meidän penkkiriviltämme laulut kajahtivat kyllä siihen malliin, ettei edessäistujille jäänyt epäselväksi mitä kirkkoon oli tultu tekemään

Laulusession jälkeen jatkoimme vielä jouluglögeille Satusofian ja Pekan kans ja ehdittiin siinä glögilasin äärellä rupatella vielä pitkät pätkät laulamisesta ja kaikenlaisesta muustakin. Kuulumisetkin tuli päivitettyä ajan tasalle.

Nuotit on jälleen kerran pölläytetty pitkin kämppää – yritän etsiskellä välipäiville osuviin synttärijuhliin jotain sopivaa laulettavaa… Ihan täsmäosumaa ei vielä ole tullut, mutta etsintä jatkuu.

Puh…

Niin. Tuli sitten todistettua, että joululounas muutamaa tuntia ennen laulista EI ole hyvä idea, ei todellakaan… Olisin sen voinut arvata muutenkin, mutta tällä kertaa törmäys oli olosuhteiden pakosta väistämätön. Lounas oli oikein herkullinen, mutta ei sulanut riittävän nopsasti ja olo oli siksi kuin jouluporsaalla konsanaan…

Laulettiin kumminkin, eikä se loppujenlopuksi niin huonosti sitten mennytkään.  Oratorio-aaria kuulosti Niinasta oikeinkin hyvältä! “Pur dicesti” ehdittiin noin puoleenväliin, mutta sen parissa jatketaan sitten ensi viikolla. Ehkä lounaskin ehtii sulaa siihen mennessä…

Tunnelmointia asemalla

Jos on jo viitenä vuonna laulanut konsertissa rautatieaseman asemahallissa, sitä suhtautuu kenties hieman eri tavalla ko. paikkaan kuin ihminen, joka sitä ei ole tehnyt! AL:n perinteinen konsertti rautatieasemalla oli eilen. Viime hetken treenit pidettiin aseman matalassa kellarissa pulputtelevien putkien säestyksellä ja itse konsertti sitten asemahallissa, kaikkien asemalla liikkuvien ihmisten keskellä.

Jos ei lasketa äänekkäitä kuulutuksia (“PLING-PLONG! Inter-City numero sejase sinnejatuonne lähtee laiturilta tämä… och samma på svenska… and same in English…”) tila on akustisesti oikein miellyttävä ja mieleenpainuva – ja konserttiyleisö ihan omanlaisensa. Hienoa huomata, miten kiireisetkin ihmiset pystyy pysäyttämään musiikilla

Ei löysäillä eikä pianoiduta..!!!

Tuli taas uusi laulutermi sanavalikoimaan tänään: “PIANOITUA” Hyvä sana.

Jep. Tänään taas laulettiin ja hiottiin tekniikkaa urakalla… Terssiä vaille kolmea oktaavia ylös-alas. Kovaa ja hiljaa. Aata ja iitä. Hyppyjä ja pitkää linjaa… Allt möjligt. Oli aika hyvä päivä tänäänkin, mutta parempaankin olen pystynyt. Ja ehkä ensi kerralla sitten taas.

Antiikin aarian maailmassa jatkettiin edelleen. Nyt kun nuotit on jo hallussa, sieltä seasta löytyy ZILJOONA muuta tulkinnallista juttua, jotka pitäis ehtiä lukea ja huomioida ja elää mukana. Se on ihan oma maailmansa, joka aukeaa, kun ne kaikki sieltä poimii.

Ehdittiin myös jatkaa sen Mendelssohnin oratorio-aarian parissa. Etsittiin legatolinjaa kaikkien konsonanttien keskellä – ja kyllä se sieltä lähti löytymäänkin. Tuskaa, myötätuntoa ja lempeyttä vuoron perään. Tasaista ääntä ja portamentoa… Ja nyt näyttäisi siltä, että se olisi vahvoilla mukaan ohjelmaan..! Se ratkaisisi meidän aaria-ongelman ja pääsisimme tekemään muita valintoja siihen peilaten. Mutta vastapainoksi on siis koruja ja kuvioita tulossa – ohjelmaankin. Sitä “jamppa-damppaa”, joka on kuitenkin eri asia kuin “hömpsän-tömpsä” – niillä on iso luonne-ero. Ettäs tiedätte

jamppa-damppa

Kuviokellunta Antiikin aarioiden parissa on jatkunut viikonloppunakin: laulamisen lisäksi olen käynyt niitä läpi kynä kädessä ja merkkaillut itsellenioikeita hengityspaikkoja ja muita tärkeitä muistettavia juttuja marginaaleihin. Ne on oikeasti tosi hauskoja laulettavia, vähän semmoista “jamppa-damppa-meininkiä”, Niinaa lainatakseni – ja sopivat kuulemma mun äänelle tosi hyvin. “Kehityskäyrät” kun näillä näkyvin viittaisivat korkean, lyyrisen mezzon suuntaan – koloratuura-ripauksella. Mutta katsotaan siis, mikä musta sitten “isona” kuoriutuukaan…

Kuviokelluntaa

Nyt on taas mahtavan ISON hymynaaman paikka tämän päivän kohdalla!! Kuten arvata saattaa, tämänpäiväinen laulutunti meni älyttömän hyvin. Oli niin hyvä päivä kun olla saattaa – Niinan naamakin loisti kuin aurinko ja omani oletettavasti kaksin verroin enemmän. Aat ja iit menivät ääniharjoituksissa ihan ryppyilemättä (leuka osasi pysyä pois tieltä), c3:ssa käytiin jälleen itkemättä ja voimaharjoituksissa tukka suunnilleen tärisi, kun menin oktaavihyppyjä niin päättäväisesti.

Sami oli taas kuvioissa mukana. KUVIOISSA, ihan kirjaimellisesti. Urakoitiin nimittäin ne KAIKKI katsastelussa olleet antiikin aariat läpi tänään ja niissähän niitä kuvioita riitti… Mutta ainakin näin hyvänä päivänä niitä oli aivan IHANA laulaa, kerrassaan mahtavaa. Nautin ihan joka hetkestä ja kuviotkin löysivät väylänsä yllättävän hyvin Viidestä kokeillusta kolme pääsi “jatkoon”, yksi jäi rannalle ja yksi pääsi odottamaan tulevaisuutta.

Bonusraitana katsottiin se Mendelssohnin oratorio. Nopeiden kuviojuoksutusten jälkeen mulla oli sellainen “sähköjänisvaihde” päällä, ettei meinannut millään malttaa laulaa riittävän hitaasti… Ja bonusbonuksena vetäistiin vielä ne espanjalais-ehdokkaatkin – hyvin pikaisesti tosin. Mutta voi sanoa, että oli tehokas päivä! Ja laulaminen NIIIIIIIIIIN herkkua.