Ystävällistä palvelua

Yritin tänään metsästää yhdestä kappaleesta nuotteja kolmannesta sävellajista. Kolmannesta siis siten, että kahdesta eri sävellajista mulla se jo oli, mutta olisin ottanut vielä kolmannenkin, siitä jostain välimaastosta. Well, keli oli just niin talvisen ihana kuin vaan Helsingissä voi olla (lisää jurputusta aiheesta kuulumisblogin puolella…), joten ajattelin säästää jalkojani ja aikaani: fiksuna ihmisenä paikallistin potentiaalisen nuottiopuksen yhdestä espoolaisesta kirjastosta – ja pyysin puhelimeen vastannutta musiikkiosaston virkailijaa tarkistamaan haluamani kappaleen sävellajin.

Sain puhelimen päähän virkailijan ja selitin asiani. Puhelun aikana toisessa päässä etsiydyttiin oikealle hyllylle ja nuotti löytyi. Kysyessäni kappaleen sävellajia tuli pitkä hiljaisuus. Virkailijan palattua puhelimeen hän kertoi varmoin äänenpainoin konsultoineensa kollegaansa ja että kyllä sävellaji oli c-molli (jännittävää sinänsä, koska kappale menee itse asiassa duurissa…). Tällä perusteella olisin toden totta saanut sen kolmannenkin toivomani sävellajin, mutta etumerkintöjen määrää vielä tarkistellessani selvisi, että kyseessä oli kuitenkin se As-duuri, joka mulla jo oli. Mutta palvelu oli kuitenkin oikein ystävällistä ja avuliasta – ja mä säästin yhden ylimääräisen lenkin.

Tutkintoaikatauluasiani loksahti tänään yhden pykälän verran eteenpäin. Lähettämäni sähköpostit eivät olleet päässeet perille, mutta tekemäni puhelinsoitto oli varsin lupaava. Aikatauluilla olisi toiveissa selvitä viimeistään ensi viikon aikana, joka olisi ihan mahtavaa! Pidän peukkuja pystyssä.

Illalla oli ooppera-ensemblen vuoro. Tehtiin paria isompaa juttua (= sellaista, joissa suunnilleen kaikilla on jotain laulettavaa) ja se oli melkoista sähellystä: kaikenlaisia stemmoja oli joukossa enemmän kuin oli tarkoitus… Niitä antiikin aarioitakin ehdittiin vähän katsoa. Mun pitäis keksiä niihin jotain “tyylinmukaisia” koristeluja, mutta ootan kunnes duettoparini oppivat ensin omat stemmansa – etten sotke heitä enää lisää … Satusofia ei työkiireidensä takia päässyt tällä kertaa mukaan ja mulla oli tietysti häntä iso ikävä. Kotimatkakin oli jotenkin pitempi..?? Onneksi näemme jälleen huomenna yhteisten kulttuuririentojen merkeissä. Me ollaan kyllä kunnostauduttu siinä lajissa ihan tosi paljon viime aikoina..! Mut se on vaan hyvä asia.

Ääni poskella

Eivät muuten ole ruotsinristeilyt meikäläistä varten just nyt. Kaksi vuorokaudessa ehdin saada yliannostuksen tupakansavua, kokolattiamattoja ja ilmastointikuivistelua (en tajua miten se voikin olla sitä, kun ympärillä on hehtolitroittain merivettä joka puolella???) Nyt mulla on kenties pieni aavistus siitä, miltä viinirypäleestä tuntuu, kun se kuivuu rusinaksi – ei käy kateeksi!

Ennätin onneksi käydä kotona röörejäni kosteuttamassa ennen illan laulutuntia: ilmankostutin päälle, kuuma suihku, höyryhengitystä yms. Mutta tiesi kyllä olleensa jossain “not-so-optimaalisissa” olosuhteissa, kun rupesi ääniä päästelemään… Olosuhteisiin nähden tunti sujui ihan hyvin.

Niinalla – ja sitä myöten siis myös mulla – oli tekniikanhiomispäivä tänään. Mausteena viittomia ja mielikuvia. Ääni kävi ikuisuustaisteluaan painovoimaa vastaan, pyöri kurkussa ja sinkoili sieltä milloin poskiin, milloin takaraivon kautta päälaelle ja otsalle ja sieltä jonnekin astraalisfääreihin. Välillä tehtiin koruompelua legatolangalla, sitten liikuteltiinkin hissinpunnuksia ylös ja alas. Ja kaikkea sen sellaista. Hieman nuupahtaneessa olotilassani sainkin taas ruoskia kroppaa liikkeelle ihan urakalla ennen kuin se suostui tekemään minkään sortin yhteistyötä…

Ja se Schubertkin meni ulkoa tänään – jee. Nyt nukkumaan ja normalisoimaan oloa…

Esimerkillistä

Aamupäivän pyörremyrskytyyppisen kotihommasession jälkeen ehdin paneutua laulamiseen. Treenailin ooppera-ensemblen uusimpia biisejä ja – yllätys-yllätys – tutkintosatsia. Toivottavasti en ehdi ihan totaalikyllästyä niihin ennen h-hetkeä… Ajankohta-asia ei ole selvinnyt yhtään vieläkään – aloitan kohta suurimuotoisemman kysymyspommituskierroksen. Se pelkkä kärsivällinen odottelu kun ei edelleenkään ole niitä mun bravuureitani.

Verkkokurssin teoriaopeni Matti lähetti yllätyksekseni sähköpostia tänään ja kyseli saisiko mun upeita ja ansiokkaita rytmi- ja laulutehtävätallenteita (joista olen tännekin blogiin useamman kerran kertoillut…) käyttää esimerkkimatskuna tulevilla kursseilla! Hee. Niin kauan, kun ne eivät ole mitään “älä-tee-ainakaan-näin!”-esimerkkejä En kyllä todellakaan tehnyt niitä tällaisia “semijulkisia” kuunteluita varten, mutta jos ne sellaisiksi käyvät, niin antaa palaa vaan mun puolesta.

Tein sisko-Kirsiltä saamieni hyvien kommenttien pohjalta vielä täydennyksiä ja lisäyksiä käsiohjelmaan. Kirsin kuuden tunnin mittaisen soittis-session jälkeen meillä on ollut taas vilkkaat ja syväluotaavat musiikkikeskustelut, joita jatkettiin illalla vielä nepalilaisen ruoan ja punaviinin äärellä.

Mun pitäis lähteä huomenna “velvollisuusristeilylle”, töiden merkeissä. Siis sunnuntaina – huvittaa ihan tosi paljon… Kaksi päivää pöliseviä kokolattiamattoja laivan kokoushuoneissa ja hyteissä, aamusta iltaan seminaareissa istuen kuulostaa just unelma-ilmastolta laulajalle. Mut ei auta muu kuin porskuttaa ja toivoa parasta…

Kun tehdään, niin tehdään kunnolla

Kylläpä tuli tänään laulettua ihan hiki päässä… Säestäjä-Sami pääsi paikalle pitkästä aikaa ja kävimme kunnolla tutkintobiisien kimppuun. Vedin ne ekaa kertaa ulkoa tänään – pientä himmailua oli siellä täällä, mutta yllättävän hyvin olivat jo päähän tarttuneet. Ja kyllä se vaan niin on, että vasta sitten kun pääsee (tai tässä tapauksessa ennemminkin päästää…) nuoteista irti, voi alkaa tekemään musiikkia. Ja kyllä sitä sitten tehtiinkin, tosiaan ihan hikoiluun saakka…

Vokaliiseista resitatiivi ei meinannut istua tänään, melkein teki välillä mieli päästellä ärräpäitä kun ärsytti… Laulut sen sijaan sujuivat pääsääntöisesti hyvin – pientä “lipsumista” siellä täällä, mutta paranemaan päin. Pitäis vaan koko ajan muistaa laulaa itseensä päin ja itsensä kautta – ei suoraan ulos. Ja uskoa siihen, että se ääni löytää sen oikean paikan ilman sen kummempaa asettelua tai avustamista… Ja olla “matkustamatta” laulaessaan. Olla keskittyneesti sisällä siinä, mitä laulaa. Laulaa tarpeeksi isosti. Hengittää oikeissa paikoissa ja riittävästi. Pitää legatolinja. Muistaa oma akustiikka. Kuvitella laulavansa isommassa tilassa. Olla pitkä ja syvä yhtä aikaa. Muistaa intonaatio. Olla vakuuttava. Siis ainakin tätä kaikkea. Koko ajan. Ja sit vielä olla ajattelematta sitä – olla vaan… HUH. Mutta niinhän se on, ei oikoteitä onneen eikä juuri muuallekaan (ainakaan sellaisiin paikkoihin, joihin kannattaisi mennä…). Tätä se on, kun pelkkä hyvä ei riitä vaan haluaa sitä erinomaista… Nyt pitäis vaan laulaa, laulaa ja laulaa.

Mutta ei enää tänään. Huomenna sitten.

Perhostelua keskellä lumimyräkkää

Kummasti tämä Helsingin ihanaakin ihanampi talvi nilkkaan saakka ulottuvine sohjolätäköineen ja rapaa roiskuttelevine autoineen unohtui, kun pääsi oopperaan! On se vaan taiteenlajina sellainen, josta tykkään ihan älyttömästi. Enkä lakkaa ihmettelemästä laulajien äänivaroja!

Tänään tosin balanssi ei ollut ihan kohdallaan: orkesteri soitti liian lujaa (tai siltä se ainakin mun paikalleni kuulosti!) ja peitti ikävästi laulajien ääniä alleen. Ensimmäinen näytös meni hieman orientoituessa ja vauhtiin päästessä, mutta jälkipuoliskolla olikin sitten suuria tunteita pelissä. Lipunmyynnin sähläyksen ansiosta pääsimme sit vielä alkuperäistä paremmille paikoille (vaikkakin eri parville), joten kyllä kelpasi! Tätä pitäis harrastaa useamminkin…

matalapainetta

Mentiin Satusofian kans samalla junalla illan lauleloihin ja optimoitiin sillä pelin yleiseen hurpatukseen käytettävissä oleva aika Ilta meni tänään vähän yleiseen sähläykseen ja ihmettelyyn, kun ilmassa oli taas tätä “kuka-laulaa-mitä-laulaa-kenen-kanssa” -tyyppistä keskustelua ennen kuin päästiin alkuun.

Kokeiltiin sitä Tschaikovskya (tosin saksaksi, koska käsiini saamassa partsikassa ei sit venäjänkielisiä sanoja ollu lain). Voih, kun se olisi niin ihana biisi, mutta niin matalaa kautta linjan… Tänään se ei ainakaan tuntunut irtoavan ollenkaan, mutta en ihan vielä luovuta. Josko ens kerralla olis vähän parempi päivä? Sit ehdittiin mennä vähän Mozartia ja vähän Gluckia ja vähän antiikin aarioita – siihenpä se ilta hupenikin…

Huomenna oopperaan!

IIIIIKKK, miten Ihanaa!!

Olen jo pitemmän aikaa yrittänyt päästä selville siitä logiikasta mikä tekee päivästä hyvän tai huonon laulupäivän. Ja kyllähän siinä jotain loogista on, liittyen nukkumiseen, yleiseen vireyteen ja olotilaan, syömiseen, juomiseen, äänenkäyttöön, ilmankosteuteen, siihen, onko joku paikka jumissa yms. yms.

Ja sitten on sellaisia päiviä, jolloin kaikki nämä ennakko-oletukset heittävät ihan häränpyllyä. Niin kuin nyt tänään. Kaikki normaalimerkit tälle päivälle ennustelivat kaikkea muuta kuin hyvää päivää:
a) jouduin nousemaan omaan (ja suoraan sanottuna kenen tahansa ihmisen…) vuorokausirytmiin nähden ihan liian aikaisin. Tarkoittaa klo 4:45. Paha.
b) matkustin bussissa yhteensä reilut neljä tuntia (plus paikallisliikennettä päälle parisen tuntia)
c) join ihan liikaa kahvia (johtuen kohdasta a…)
d) istuin vetoisessa hotellin aulassa muutaman tunnin

Kaiken tämän härdellin jälkeen menin laulutunnille – ja ääni soi kuin UNELMA! Jo alkumetreiltä tiesin, että tänään meinaan Lauletaan, isolla ällällä Ja niin tehtiinkin. Yksikin harjoitus (God knows kuinka monta kertaa sitä on hinkattu…) tökkäsi vielä kesällä aina yhteen ja samaan kohtaan ja sanoin piirtäväni ristin seinään sinä päivänä, kun se vihdoin menee. No, tänään olisi piirretty oikein tosikomea risti. On se tosin mennyt jo aikaisemminkin, muttei näin hyvin.

Tämän päivän kielikuvista jäi mieleen “laskeudu kuin ufo”. Ihan päivänselvä juttu. Vokaliisit menivät lähestulkoon huomautuksitta kertalaulamalla läpi (ja huom! Niina siis osaa olla ihan tosi nipo näissä asioissa! Niin kuin tietty pitääkin). Kaikki. Hyvin on siis pullat uunissa!

Länsituulta, puro-pahasia ja lintusia ansassa

Jatkoin eilistä vokaliisien tuulettelua ja kävin kaikki tähän satsiin tulevat läpi. Käännöksiä myöten (voi päivää, mitä kaikkea sieltä löytyykään …). Niiden lisäksi ilta on vierähtänyt oopperapartsikoiden, cd-levyjen, synopsisten ynnä muun asiaankuuluvan rekvisiitan merkeissä, sekä laulaen että kuunnellen.

Mikäs sen parempi viettää tällaista märkää, talvimyrskyistä lauantaita.

Pölähdyksiä

Kunnon annos messukeskuksen superkuivaa ilmaa, pölyäviä kokolattiamattoja ja taustameteliä, joka vaatii normaalia kovempaa äänenkäyttöä, jos aikoo saada äänensä kuuluviin keskustuissa (niin ja miksiköhän muuten sitä keskusteluun edes osallistuisi, kysyn minä?!?) kahtena päivänä peräkkäin ei ole hyvä juttu, ei. Laulajalle ainakaan, eikä varmaan muillekaan. Kipiteltyäni laulikselle suoraan messuilta ensimmäisissä ääniharjoituksissa tuntui, että ääni oikein narisi ja pölähteli..! Köh.

Mutta kyllä sieltä pölyn alta sitten jotain löytyikin. Äänen lisäksi myös Vaccait, jotka ovat nukkuneet Ruususen unta jo jonkun aikaa… Nehän on toki laulettu ja treenattu aikoja sitten, mutta ihan hyvää vaan tekee vilkuilla niitä vielä hieman ennen tutkintoa. Varsinkin, kun nyt niihin voi soveltaa kaikkea sitä uutta, mitä tällä välillä on ehtinyt oppia! Vihkon viimeinen, kaikenkattava rysäys kuvioineen sujui yllättävän hyvin – ja kyllä mä vaan niiiiin tykkään niistä kuvioista

Laulikselta jatkoin vielä iltaa musiikin merkeissä Tapiola Sinfonietan konsertissa. Tuli kuunneltua välillä jotain muutakin kuin vokaalimusiikkia! Wennäkosken “Hava”sta tykkäsin kovasti. Jos musiikista voi sanoa, että se on visuaalisen ilmaisuvoimaista niin se oli, ainakin mulle. Se käynnisti mun päässä välittömästi sellaisen mustavalkoisen lyhytelokuvan. Tajunnanvirtakäsikirjoitetun. Beethovenin “Eroica” taas upposi meikäläiseen ihan sillä mun maun mukaisella asenteella. Ja niitä rakastamiani “vinoumiakin” siitä löytyi

Näin kulturelleissa merkeissä aloittelin siis tulevaa viikonloppua. Joka tulee sisältämään ainakin laulamista, muusta en vielä tiedä. Nimim. “Tänään postissa säkillisen uusia nuottivihkoja saanut (lue lisää kuulumisblogin puolelta), kirjaston moneen otteeseen kolunnut ja uusiin ja vanhoihin biiseihinsä melkein hautautunut laulaja”.

ihan pihalla

Ennen matkamessujen superhärdelliin uppoamista tein pikavisiitin kirjastoon ja Tschaikovskyn partsikkahyllylle. Umpivenäläisen version ääressä ei voi muuta kuin silmiään pyöritellä, kun ei tosiaankaan tajua mistään mitään (sanoista siis, nuotit ja esitysmerkinnät sentään ovat ymmärrettäviä). Ärsyttävää olla niin avuton ja pihalla..! Tai hetkinen, sen verran otan tuota äskeistä takaisin, että onnistuin ymmärtämään ekalta sivulta sen verran, että mitä fakkia mikäkin roolihenkilö laulaa Alkuhan se on sekin.

Ne eilen visioidut duetot näyttivät kyllä melkoisen matalilta meikäläiselle, joten saa nähdä tuleeko niistä mitään, mutta kokeillaan ainakin. Sittenhän sen tietää.

Ja mennään sit muuten Satusofian kans oopperaan ens torstaina! Mua ei (yllättäen) tarvinnut kahta kertaa houkutella käyttämään ekstralippua.