Kunnon annos messukeskuksen superkuivaa ilmaa, pölyäviä kokolattiamattoja ja taustameteliä, joka vaatii normaalia kovempaa äänenkäyttöä, jos aikoo saada äänensä kuuluviin keskustuissa (niin ja miksiköhän muuten sitä keskusteluun edes osallistuisi, kysyn minä?!?) kahtena päivänä peräkkäin ei ole hyvä juttu, ei. Laulajalle ainakaan, eikä varmaan muillekaan. Kipiteltyäni laulikselle suoraan messuilta ensimmäisissä ääniharjoituksissa tuntui, että ääni oikein narisi ja pölähteli..! Köh.
Mutta kyllä sieltä pölyn alta sitten jotain löytyikin. Äänen lisäksi myös Vaccait, jotka ovat nukkuneet Ruususen unta jo jonkun aikaa… Nehän on toki laulettu ja treenattu aikoja sitten, mutta ihan hyvää vaan tekee vilkuilla niitä vielä hieman ennen tutkintoa. Varsinkin, kun nyt niihin voi soveltaa kaikkea sitä uutta, mitä tällä välillä on ehtinyt oppia! Vihkon viimeinen, kaikenkattava rysäys kuvioineen sujui yllättävän hyvin – ja kyllä mä vaan niiiiin tykkään niistä kuvioista 
Laulikselta jatkoin vielä iltaa musiikin merkeissä Tapiola Sinfonietan konsertissa. Tuli kuunneltua välillä jotain muutakin kuin vokaalimusiikkia! Wennäkosken “Hava”sta tykkäsin kovasti. Jos musiikista voi sanoa, että se on visuaalisen ilmaisuvoimaista niin se oli, ainakin mulle. Se käynnisti mun päässä välittömästi sellaisen mustavalkoisen lyhytelokuvan. Tajunnanvirtakäsikirjoitetun. Beethovenin “Eroica” taas upposi meikäläiseen ihan sillä mun maun mukaisella asenteella. Ja niitä rakastamiani “vinoumiakin” siitä löytyi 
Näin kulturelleissa merkeissä aloittelin siis tulevaa viikonloppua. Joka tulee sisältämään ainakin laulamista, muusta en vielä tiedä. Nimim. “Tänään postissa säkillisen uusia nuottivihkoja saanut (lue lisää kuulumisblogin puolelta), kirjaston moneen otteeseen kolunnut ja uusiin ja vanhoihin biiseihinsä melkein hautautunut laulaja”.
