Huh. Olenpas mä voipunut tän iltaisen laulis-session jäljiltä… Tunti ja kolme varttia sellaista tykitystä, että alta pois risut ja männynkävyt ja kaikki muut siirtolohkaretta pienemmät tapaukset. Säestäjä-Sami oli pitkästä aikaa kuvioissa mukana, joten Niinalta liikeni energiaa keskittyä mun laulamiseen ja yleiseen tekemiseen ja olemiseen (niin hyvässä kuin ei niin hyvässäkin…) monin verroin enemmän kuin yleensä.
Hinkattiin tutkinto-ohjelman jälkipuoliskoa tänään. Mitä mä just nyt eniten itselleni kaipaisin taitais olla jonkun sortin “itsestäirtautumis- ja laulun rooliin siirtymiskokemuksia”, mistäköhän niitä sais pikatoimituksena? Kun yrittää laulaa teknisesti oikein, oikealla intonaatiolla, riittävän selkeällä, mutta silti legatolinjaisella tekstillä; pitää huolta, että ääni pysyy oikeassa paikassa; olla “matkustelematta” kropalla ympäriinsä ymymym., meikäläisen aivokapasiteetti ei vielä riitä siihen, että “plim!” – singauttaisin itseni ko. biisin rooliin ja tunnelmaan (jotka vielä, oi ihanuuksien autuutta, ovat keskenään vielä ihan erilaisia…) ja pysyisin siinä hamaan viimeiseen sointuun saakka… Ja siitä “plim!” silmänräpäyksessä seuraavaan… Jos se rooli olisi omien, keskeneräisten taitojensa kanssa kamppaileva, liikaa ajatteleva ja paikka paikoin hämmentynyt laulaja, niin sitten ehkä. Voisin olla siinä aika uskottavakin 
Mutta tätähän tämä on. Tiedän toki, että tuloksiin ei pääse kuin tekemisen kautta enkä muuta kuvittelekaan. Siis harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla. Ja sit sen jälkeen vielä vähän harjoittelemalla… Sain tosi paljon eväitä ja älyttömän hyviä neuvoja tulkintaan ja tekemiseen (ja ääntämiseen – Sami on ekspertti niin ruotsissa kuin saksassakin. Mikään ääntämysomituisuus ei mene häneltä ohi korvien…), niitä tuli vaan niin tulvimalla, että kaikkien sisäistäminen ja toteuttaminen näillä tetran piuhoilla hieman kestää. Siitä siis tämä voipumus ja päänmyllerrys. Mutta kaikesta huolimatta se on ihan positiivista sellaista. Mä vielä näytän, mihin pystyn… 
!!
