Aamulaulua

Aamu alkoi laulaen. Kesäajassa eli vielä aavistuksen aikaisemmin kuin kello virallisesti näytti… Hieman epäilytti tulisiko touhusta yhtään mitään, ääni ja kroppa kun eivät tuntuneet olevan missään väleissä tahi yhteyksissä toisiinsa. Umpiunessa molemmat. Mutta eihän siinä auttanut muu kuin verrytellä itsensä vähitellen liikkeelle.

Ajankohtaan ja vuorokauden aikaan nähden meillä oli Ekin kans oikein tehokkaat treenit. Vedettiin koko vokaliisivihko läpi ja ohjelma vielä päälle, reipas puolitoistatuntia tiukkaa äksöniä. Sen päätteeksi aloin olla hereillä vähitellen minäkin

Tyytyväisin mielin tästä taas jatketaan ensi viikolla…

Yhden sortin urheilua

… on tämä laulaminen! Keskikropan lihakset (ne siellä jossain syvällä lymyilevät, pilates-tunneilla löydetyt ja paikallistetut lusmut…) joutuvat tunnilla todellakin hommiin ja tietävät myös sen jälkeen jotain tehneensä. Mutta ihan hyvällä tavalla – joutavatkin hommiin, mokomat.

Oli taas melkein kahden tunnin sessio tänään. Ehdittiin tekniikkatreenausta ja epämääräinen kokoelma arvottuja vokaliiseja. Ja kun Sami saatiin paikalle niin vetäistiin lennossa ohjelma läpi. Kertaheitolla ja keskeytyksettä. Huaaah, mitä menoa taas kerran…

En itse ollut kamalan tyytyväinen itseeni – matkalla sattui ja tapahtui kaikenlaista pientä… Sinne jäi monta sellaista kohtaa, jotka tiedän osaavani paremmin, mut jotka vaan ei sillä kerralla menneet. Tai jotka unohdin ja muistin sopivasti noin puoli sekuntia sen jälkeen, kun oli jo liian myöhäistä. Ei riittävän soivia konsonantteja. Ynnä muuta joopa-joopa-diipa-daapaa… Ja kumminkin, kaikesta huolimatta, Niina oli sitä mieltä, että sillä vedolla olis jo pitänyt vähintään kiitettävät pisteet saada..! Perfektionistiminäni tietysti ulvoo aina vaan parempaa suoritusta, mutta vielähän tässä on pari viikkoa aikaa petrata…

Kun mä vaan malttaisin lakata “matkustelemasta” laulaessani… se tuppaa olemaan suurin syntini tällä hetkellä. Ei aina eikä kaikissa biiseissä, mutta ei tarttis sitäkään vähää. Ärh. ADHD-Jäkittäjä-leuasta sentään puhutaan enää hyvin harvoin – ehkä siis joku päivä pääsen vielä tästäkin paheesta eroon.

Että mitäs tässä muuta kuin… lisää treenausta..!!

Harvat rivit

Illalla meitä oli taas melkoisen harvalukuinen joukko oopperaluokan treeneissä, mutta pidimme silti ihan täysimittaisen istunnon. Tai “laulannon”..? Straussin Lepakko-kohtausta mentiin läpi useampaan kertaan, mielessämme näyttämöllä olevaa joukkoa multiploiden. Nyt se kesti jotakuinkin kasassa, toivottavasti ensi viikolla porukan lisääntyessä ei tapahdu mitään pahemman luokan taantumusta… Ne on kuitenkin viimeiset treenit ennen keikkaa.
Mun laulukavereista ei Terhi eikä Satusofia olleet paikalla kumpikaan. Purcell laulettiin kumminkin kertaalleen läpi Marian paikatessa, no problem with that. Se menee kyllä. Monteverdiäkin laulettiin, se ei ollut tällä kertaa ihan niin omituinen kuin viimeksi, mutta työsarkaa riittää kyllä vielä. Ja kun meitä oli niin vähän, niin ehdittiin vetää illan päätteeksi Ekin kans vielä ex-tempore tulevasta tutkinnosta se Fallan biisi ja pakollinen Vaccai.

Sain tänään vihdoinkin vahvistuksen, että ohjelma on virallisesti “hyväksytty” – oli kuulemma erittäin vakuuttava ja tyylikäs Hienoa, sillä kelpaa siis mennä esiintymään!

Kuivistelua

Mun hetkellinen kuivuuskauteni (= ilmankostuttimeni kuoli toissapäivänä ja ilmankosteuslukemat kämpässä putosivat jopa digimittarin ulottumattomiin… siis ihan olemattomiksi… Sain onneksi takuuvaihdossa uuden laitteen tänään) tuntui kummasti äänessä lauliksella. Ärsyttävää. Sai taas tehdä kaksin verroin töitä saadakseen kunnon ääniä itsestään irti. Mutta niitä(kin) sit kumminkin tuli, kun oikein yritti! Se on jotenkin valtavan helpottavaa, kun tietää äänensä kehittyneen siihen malliin, että meininki ei huonompanakaan päivänä ole ihan toivotonta

Niina totesi tyytyväisenä tänään jumpattujen tutkinnonpalasten menneen jälleen eteenpäin. Jee!! Kun mä vaan muistaisin aina-ja-iankaikkisesti sen eilenkin puidun “virtauksen”  (ja muutamat muut vakio-huomautuksenaiheet…) niin hyvä tulisi. Ingen panik siis.

VIRTAA

Tasaisenvahvaa ja katkeamatonta. Sitä haettiin tämänpäiväisellä pääsiäisekstra-laulutunnilla. Oli tosi hyvä tunti ja kerrassaan ihana laulaa taas vaihteeksi. Ääni soi päässä ja poskilla ja sfääreissä. Reilut kaksi tuntiahan meillä vierähti, kevyesti – osa tosin kaiken maailman tärkeiden asioiden puhumiseen ja puimiseen.

Ja mikä käsittämättömintä: se painajaismaisena möhkäleenä takaraivossa roikkunut Vaccain resitatiivi meni tänään paremmin kuin ikinä!!! Siis oikeasti, en tiedä mikä mulla päässä naksahti sillä kohtaa, mutta toivottavasti naksahtaa samalla lailla siinä tapauksessa, että ko. vokaliisi tulee tutkinnossa esitettäväksi. Kun Niinankin superseulalla siitä olisi “erinomainen” arvio irronnut Olin ihan ällistynyt itsekin.

Pääsiäistunnelmia

Tällä Itä-Suomen vierailulla ei tullut tehtyä yllätys-esiintymiskeikkoja missään. Pitkäperjantaina olin kyllä kuulijana kirkkokonsertissa ja eiköhän siellä kaikki mun joulun ajan kirkkokuorokaverit ehtineet kysellä, että “no mikset ollut taas laulamassa?”. Olisin muuten voinut ollakin, mutta matkasuunnitelmat vahvistuivat niin viime tipassa, että en olisi ehtinyt yksiinkään harjoituksiin, saati sitten nähnyt nuotteja… Sen sijaan lupasin isälle treenata ensi pääsiäiseksi jonkun sopivan oratorioaarian ja esittää sen vastaavassa konsertissa vuoden päästä.

Kotosalla ehdin lauleskella pikkuisen. En tosin kovaa enkä korkealta, säälin sen verran läsnäolijoita – kissoja ja muitakin. Mahtaa muuten olla omituista, kun muutaman viikon jälkeen pääsee vaihtamaan biisejä Saas nähdä, mihin sitten käydään käsiksi – maltan tuskin odottaa!

Niina on taas tolpillaan ja pääsen laulikselle huomenna. Mahtavaa, parempaa pääsiäislystiä en osaa edes kuvitella!

… mutkun mä tahdon!

On olemassa sellaisia hassuja laseja, jotka pistetään päähän, että näkis asioita kolmiulotteisena (tai jotain sen suuntaista). Ja varmaan kaiken maailman simulaattoreita, jotka voi pistää silmilleen ja siirtyä hujauksessa johonkin toiseen ympäristöön. Mä tahdon sellaiset, jotka olis tuunattu laulajille.

Kun ne pistäis päähän, niin harjoitustila – olkoon kuinka pieni ja hikinen tahansa – muuttuisi isoksi konserttisaliksi. Jossa mielellään istuisi vielä odottavan näköistä yleisöä valmiina kuuntelemaan. Joku tuttukin naama joukossa. Jospa sitä silloin pääsisi oikeanlaiseen esiintymisvireeseen ja tahtotilaan, antaisi vapautuneesti äänensä kajahtaa sinne virtuaaliseen takaseinään saakka ja saisi itsestään ne isoimmatkin kierrokset irti. Jo treenatessa. Harjoitusluokan seinää tuijottaessa kun se on aika vaikeaa… Ainakin mulle – miksiköhän? Mielikuvitukseni kun noin muuten on melkoisen taipuisa ja viriili ja kykeneväinen vaikka mihin.

Illan säestyssessio sujui vaihtelevissa merkeissä: välillä sujui ja välillä takkusi. Säestäjällä taitaa tosin olla omassa osuudessaan vielä enemmän harjoiteltavaa kuin mulla… Kuulin monin paikoin Niinan äänen ja neuvot päässäni, vaikka Niina itse poteekin flunssaa ja kurkkukipua kotona – syvälle ovat opit uponneet   Jos tänä iltana jotain heräsi, niin tahtotila. Mä vaan kertakaikkiaan tahdon, että osaisin laulaa, että pysyisin terveenä ja että se tutkinto menee hyvin. Se on varmaan hyvä asia. Mulla nimittäin on aika vahva tahto ja jos saan sen oikeanlaiseen vireeseen, niin se kantaa tosi pitkälle.

Huominen laulis siirtyi Niinan flunssan takia hamaan ensi viikkoon, joten lähden huomisaamuna pääsiäisenviettoon Itä-Suomen maisemiin. Jos vaikka saattelisi Koivulan kissat pitkäperjantain tunnelmiin niillä kovilla ja korkeilla äänillä Laulajaminäni kun ei “hiljaista viikkoa” tunne.

Ei-niin-pitkän-pinnan-päivä

… oli mulla tänään (illan laulutreeneissä erityisesti), jostain syystä. En tiedä miksi, olipahan vaan. Sellainen päivä, jolloin kaikki päässä pyörivät mietteet ja ajatukset ryöpsähtävät turhankin kärkkäästi ilmoille ennen kuin ehdin niitä hillitä tai edes ajatella loppuun saakka. Viuh vaan ja tuli jo. Sellainen päivä, että en olisi jaksanut yhtään ylimääräistä säätöä, mutta siltähän ei voi välttyä… Satusofialla oli onneksi paremmat hermot tänään, joten hän sitten sammutteli orastavia “tulipaloja” siinä vaiheessa, jos mulla alkoi silmät pyöriä ja suu aueta ja hyvä niin!

Päivän laulut sujuivat vaihtelevasti. Kevätkonserttibiisien (= niiden kahden, joissa itse olen mukana) kanssa ei ole mitään ongelmia. Molemmat menee jo ulkoa eikä stemmoissa ole mun kohdalla mitään epäselvää. Monteverdissä oli melkoisia vire-ongelmia ja sitä myöten hiukan liian jännittäviä sävelkulkuja, mutta sitä ei onneksi tarvitse vielä saadakaan valmiiksi. Toisaalta hieman harmittaa, etten nyt pääsekään esittämään mitään duettoa Satusofian kans (vaikka niitä vaihtoehtoja meillä useampia olikin…), mutta toisaalta näiden biisien kanssa ei tartte kauheasti stressata – voin siis säästää stressauskiintiöni siihen tutkintoon…

Siitä Tsaikkarin duetosta ei akatemian kirjastontätien ja -setien mukaan ole sitä “venäjää-for-dummies”-translitteroitua versiota. Ei ole. Vietin siellä hetkosen jos toisenkin eilen ja löysin viimein jonkun aikaisemman laulajan oman version lyijykynällä yhteen nuottiin raapustettuna (onneksi ei ollut kumittanut pois ennen palautusta!!). Ehkä saan siitä edes jotain alustavaa tolkkua…

pikakatsaus

Huips, on näköjään jääneet Laulupuipuilut hieman jälkeen arjen (ja loman) tahdista… Ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö täällä laulettu olisi, aina sopivan sauman tullen.

Perjantaina oli ihanaa päästä laulikselle koko päivän kestäneestä kokouksesta, joka oli sorttiaan taas sellainen, että käytin energiaani lähinnä hampaiden kiristelyyn ja jotakuinkin “aikuismaiseen käyttäytymiseen”… Mutta ajatus lähestyvästä lomasta helpotti hieman asiaa (tai ainakin vei ajatukset muualle).

Lauliksella meillä oli oikein urakointipäivä, käytiin läpi ohjelmiston sellaisia kappaleita, joita ei olla vielä yhdessä ehditty katsoa. Niitä vielä joukosta löytyi, mutta oltiin tosi tehokkaita ja saatiin paljon aikaiseksi. Monta hyvää biisiä, joille toivottavasti tulee se oma esittämisaikansa ja -paikkansa sitten joskus.

Eilinen ja tämä ilta vierähtivät jälleen Tuhliksen kulisseissa, flyygelin äärellä istuskellen, nuottia seuraten ja sivuja käännellen. Hyvin muistuivat syksyiset jutut mieleen jostain sieltä takaraivon perukoilta. Eilisessä läpimenossa vielä sattui kaikenlaista jännää, mutta tänään esityksessä kaikki sujui kuin rasvattu.

Huomenna sitten taas laulamaan itsekin

Voihan venäjä…

Hieman oli ääni vielä eilisestä urakoinnista himmeänä, kun ensimmäiset biisit tänään kiekaisi oopperaluokan treeneissä… Mutta siitä se hieman kirkastui ja kesti mainiosti sen verran kuin pitikin: Straussia, Mozartia, Delibes’iä ja Tchaikovskya ehdin vetäistä tänään. Satusofiakin oli onneksi paikalla tällä kertaa, niin sain myös hurpatus- ja kuulumistenvaihtokiintiötäni täytettyä

Se venäjä ei oikein luista vieläkään, mutta periksi ei anneta!! Kun nyt jostain saisi sellaisen “venäjää-for-dummies”-translitteroidun version käsiinsä… Kevään päätösesiintymisen ohjelma on vielä ihan levällään, saa nähdä tuleeko siitä mitään valmista ajallaan? Onhan tässä vielä muutama viikko aikaa, hehheh.

Ja tutkintopaperit (ohjelma, ohjelmisto, käännökset yms.) lähtivät järjestävälle taholle postissa eteenpäin tänään. Toivottavasti ne ovat kaikin puolin ok, viime hetken yllätyksiä tässä nyt viimeiseksi kaipailtaisiin…