Harmoniaviidakossa

Teoriakurssi jatkui tänään. Ja kun on intensiivikurssista kysymys, niin etenemisvauhti on melkoinen… Pysyin sentään kärryillä suht’ hyvin edelleen tai ainakin asiat muistuivat mieleen pienen ravistelun jälkeen – eivät ilmeisesti ihan harakoille ole menneet aikaisemmat opinnot. Loppupäivästä sitä alkoi kuitenkin olla melkoisen pyörryksissä kaikesta ajattelemisesta ja keskittymiskyky vajosi lähelle nollaa… Huomenna taas uusi sessio!

Illalla olivat vuorossa laululäksyt. Kaivelin esille myös syksyllä tulevan Mozart-konserttimme ohjelmistoa, duettoja ja ensembleja – ne tulevat harjoitusvuoroon tässä loppukevään ja kesän aikana, kunhan aikataulut antavat myöten.

Asenteella

Sillä laulettiin tänään Eikä tuota työn alla olevaa Dorabellan aariaa voi oikein muuten laulaakaan… Se on selkeästi “hevimpää” kamaa kuin aiemmin lauletut aariat – mutta sujui yllättävän hyvin, huolimatta siitä, että se on mulle ihan riittävän korkeaa menoa. Mutta se asenne auttaa..!

Tiistain solfailusta edistystä oli tapahtunut melkoisesti, harjoittelun vähyydestä huolimatta. Ettekä muuten arvaa mistä sain tällä kertaa erityiskiitosta: resitatiivista! Sillä saralla olen Niinan mukaan edistynyt jo ihan toisiin sfääreihin huimin edistysaskelin. Se, jos mikä on ällistyttävää – vielä vähän aikaa sitten olin manaamassa suunnilleen kaikki maailman resitatiivit jonnekin hyvin syvälle (Vaccain erityisesti), mutta ilmeisesti sen kanssa taisteleminen sit kumminkin kannatti…

Tekniikkatreeneissä “rakennettiin taloa”. Ja yritin olla matkustelematta kropalla eestaas, aika hyvin tuloksin. On siis kenties toivoa päästä siitä tavasta eroon. Yritystä ainakin.

Illan väänsin teoriakurssin kotitehtäviä. Tosi hyvissä ajoin, kurssi jatkuu taas huomenna… Mut tää viikko kun oli mitä oli, niin aikaisemmin ei tosiaankaan ole ehtinyt. Nyt jos vielä jaksaisi ennen nukkumaanmenoa selailla nuo viimekertaiset matskut läpi, niin ehkä niillä eväillä selviää huomisesta. Hoppas det.

Siis tätäkö luetaan..?!

Olipas hauskaa huomata kahden blogilukijani tulleen “ulos kaapista” (= netin nimettömistä pimennoista) ja kommentoineen mun juttuja! Olen joka kerta yhtä hassussa mielentilassa, kun tajuan, että tätä siis oikeasti joku jaksaa lukeakin Siis sellainenkin joku, joka ei mua noin muuten tunne.

Silloin, kun itse Laulupuuta aloittelin, toivoin löytäväni blogistanista kanssalaulajia, joiden kanssa jakaa ja vaihtaa kokemuksia. Alku oli hieman hiljaista, mutta näköjään meitä kumminkin on – se on tullut todistetuksi jo moneen kertaan. Ja se jos mikä on hienoa!

Nuo uudet aariat vaikuttavat varsin haastavilta tuttavuuksilta, mutta sellaisiahan tässä on kaivattukin. Mulla oli nuotit mukana eilisellä työreissullakin, mutta siellä laulaminen kääntyi karaoken puolelle (tuossa puolenyön molemmin puolin…) – ja silloinkin äänessä olivat lähinnä kollegani, en minä… Voi sitä mekkalan määrää..!

Niinalle oli tullut kans Nicolain Die Lustigen Weiberin mezzo-osuudet mieleen mua ajatellessa, sitä partsikkaa tänään kirjastoreissulla metsästelin – ja löysinkin. Katsotaan mahtaako siitä löytyä jotain laulettavaa mulle…

Uusi alku

Ensimmäinen laulutunti laatuaan ajanlaskussa “Jälkeen I-tutkinnon”. Se oli tänään ja taas vaihteeksi mä ihan kihisen innosta!! Hitsinpimpulat, miten laulaminen onkin niin mahtavaa touhua!!! Eipä silti, tiedossa on ihan läjäpäin rankkaa työtä ja lukemattomia tunteja tekniikkatreenejä. Niin paljon, etten uskalla sitä vielä edes ajatella. Vaatimustaso sen kun nousee hela tiden (ja niin tietysti pitääkin): “ihan hyvä” tai “aika hyvä” tai “melko hyvä” tai edes “hyvä” ei tule jatkossa riittämään. Pitää olla priimaa – ja jos ei ole, niin sitten hinkataan niin kauan kunnes on… Sopii mulle! Olen vakaasti päättänyt edistyä, oppia lisää ja tulla vielä paremmaksi. Whatever it may take.

Hieman oli vielä Pekingin pölyjä rööreissä tänään, mutta siitä se taas lähti. Ääni on tallella. Ja sillä pääsee treenailemaan oopperaa: Mozartia, Rossinia, Donizettia ja Gounod’ia oli ainakin Niinan listalla noin alkajaisiksi. JEE!! Dorabellaa solfailtiin tänään.

Niina oli innoissaan kiinalaisista tuliaisnuoteistaan, joita vein kassillisen Oli hauskaa nähdä jonkun innostuvan niistä yhtä paljon kuin mä itse! Tuttuja kappaleitahan niissä on varmasti suurin osa ellei kaikki, mutta kiinan käännökset tuovat niihin oman pikantin lisänsä.

Nyt mä en enää millään malta pitää näppejäni erossa noista uusista aarioista – ihan pakko kokeilla niitä vähäsen, sori naapurit…

Teoriaa ja tapaksia

Se perjantaina alkanut teoriakurssi jatkui tänään. Mä olin huomattavasti virkumpi ja paremmin hereillä kuin viimeksi käsitellyt asiatkin olivat entuudestaan tuttuja, joten opinnot sujuivat oikein mukavissa merkeissä.

Aamulla Hesaria silmäillessäni huomasin, että soololaisilla oli esitys Leppävaarassa illalla ja päätin siltä istumalta hankkiutua paikalle a) kuuntelemaan esitystä sekä b) esittäytymään muillekin yhdistyksen jäsenille kuin Tanjalle. Samaan syssyyn lupauduin myös huolehtimaan lipunmyynnistä. Tottakai, mikäs siinä. Olisi vaan ollut paikalla enemmänkin ihmisiä, joille lippuja olisi voinut myydä..! “Kohtalokas samba” ja Tanjan tunteella vetämä “Amore” jäivät illasta päällimmäisiksi mieleen. Katsotaan missä vaiheessa ennätän mukaan esityksiin itsekin!

Loppuilta kului mukavasti punaviinin ja tapasten äärellä – arvatkaa vaan, ketä vähän väsyttää huomisaamuna, kun pitäisi herätä loman (niin, siis “loman”…) jälkeen taas töihin, AUGH…

Tutkinnon jälkimainingeissa

I’m back!! Ja kuten näkyy, elämää on (onneksi) vielä kaiken viimeviikkoisen hässäkän jälkeenkin. Eipä silti, että sellaista hullunmyllyä voisin hyvällä omallatunnolla suositella “lomaohjelmaksi” kenellekään – en enää edes itselleni… Tuli venyteltyä henkistä ja fyysistäkin kanttia ihan omiksi tarpeiksi, mutta elävien kirjoissa ollaan edelleen. Viime viikon lauantaista tuntuu vaan olevan aika älyttömän pitkä aika…

Laulututkinto on kumminkin nyt takana ja tehtynä. Ihan älyttömän isot kiitokset kaikille kannustusjoukoille, jotka tulivat paikalle – heidän läsnäolollaan oli tosi tärkeä merkitys mulle. Itse esityksestä en muista juurikaan mitään – annoin vaan tulla, yritin olla läsnä siinä hetkessä ja tehdä musiikkia sen enempiä ajattelematta…

Sain lautakunnalta arvosanaksi kiitettävän – siitäkin huolimatta, että yksi lautakuntalaisista ei ilmeisesti tykännyt musta yhtään. Eikä siinä mitään, eihän kaikkien tartte musta tai äänestäni tykätäkään – mun mielestä on pääasia, että se herättää jonkinlaisia tunteita. Mitäänsanomattomuus olisi paljon pahempi asia. Mutta sain silti tältä yhdeltä tiukkapipolta melkoista ryöpytystä arviointikeskustelussa. Sellaistakin, jonka tottapuhuen katsoin hieman yliampuvaksi – kysymys kun kuitenkin oli vaan ykköskurssista, ei mistään diplomisuorituksesta. Enkä tosiaankaan ole sinne keskieurooppalaisille areenoille ihan vielä näillä eväillä pyrkimässä…

Toki myönnän virheitä tehneeni ja sortuneeni joihinkin vanhoihin perisynteihini (se harmitti aika hirmusti, varsinkin kun tiedän, että olisin pystynyt vielä parempaankin suoritukseen – en vaan onnistunut sitä siinä tilanteessa näyttämään… monet asiat ovat periaatteessa hallussa, mutta eivät vaan vielä riittävän syvällä selkäytimessä…), mutta eihän tässä vaiheessa vielä tarvitse valmis taikka täydellinen ollakaan. Matka jatkuu edelleen eteenpäin, askel askeleelta.

Ja sain toki kahdelta muulta lautakuntalaiselta paljon hyvääkin palautetta, jota ei sovi unohtaa! Kiitosta tuli mm. esiintymisestä, kokonaisuuden haltuunotosta, pelottomuudesta haasteiden edessä (niin esiintymisessä kuin ohjelmistovalinnoissakin) ja “laulamisesta haltioitumisesta” – se kuulemma näkyi hyvin selvästi. Sain myös kuulla olevani “hyvällä tavalla haastava” ja erittäin ilmeikäs laulaja, joka ottaa tilanteen haltuun – ja tekee sen selväksi kaikille. Kirsi-sisko sanoi tämän kuultuaan, että mut on erittäin helppo tän palautteen pohjalta tunnistaa Niin, ja laatimani käsiohjelma sai myös erityiskiitosta!

Jälkipuinnille ei juurikaan jäänyt aikaa, koska mun piti singahtaa lentokentälle ja Kiinan koneeseen ihan suorilta jaloilta. Puhelin tosin kävi kuumana siihen saakka, kun nousin koneeseen ja kävin ihan ylikierroksilla melkein koko lentomatkan – nukkumisesta ei tullut juuri mitään. Tarkempi matkakertomus löytyy tuolta kuulumisblogin puolelta, käykää lukemassa jos kiinnostaa.

Sen verran kuitenkin kerrottakoon, että palasin kotiin tuomisinani melkoinen läjä kirjakaupasta löytämiäni nuotteja (hieman harvinaisempia Kiinan-tuliaisia – miten niitä mulle tarttuukin mukaan aina ja kaikkialta…)! Liediä ja oopperaa, alkuperäistekstein ja kiinankieliset käännökset kaupan päälle. Jos joku sattuu sellaisia tarvitsemaan, niin let me know ja täältä pesee Olivat niin halpoja, ettei niitä vaan kertakaikkiaan voinut jättää ostamatta…

Ja kun reissuun lähtö oli niin “lennokas”, paluun piti tietysti olla saman veroinen. Ilmoittauduin jo aikaa sitten Stadian avoimen korkeakoulun puolelle musiikin teorian intensiivikurssille. Ja kuinka ollakaan, kurssi alkoi reilun kahden tunnin kuluttua siitä, kun mun Pekingin lentoni oli Helsinki-Vantaalle laskeutunut. Siinä kahdessa tunnissa piti ehtiä kotiin ja pikasuihkuun ja singota jälleen liikenteeseen… Kurssin alkaessa olin siis ollut liikenteessä sille päivälle jo vaatimattomat 16 tuntia (kuluneesta viikosta nyt puhumattakaan…) ja väsymystila oli melkoinen. Siihen kun läväytetään lähtötasotestiksi konsan pääsykokeita vastaava teoriakoe, niin en osannut sanoa muuta kuin halleluja-aamen. Musiikkiteoreettiset jutut eivät sattuneesta syystä olleet ihan päällimmäisinä pääkopassa – enkä uskalla edes ajatella, mitä siihen mahdoinkaan vastailla… En ainakaan mitään järkevää, that’s for sure. Yritin vaan kovasti sinnitellä pitääkseni itseni hereillä!

Joka tapauksessa IHANAA, että tutkinto on nyt ohi ja saan haudata Vaccai-vihkoni jonnekin syvälle nuottihyllyn uumeniin. Laulutunnit jatkuvat uusin kujein ensi viikolla – maltan tuskin odottaa. Ja tuon teorian kanssakin pääsen toivottavasti kohta taas takaisin kärryille…

Elämä jatkukoon!

Lopun alun meininki

Semmoinen on olotila tällä hetkellä. Viimeiset treenit on vedetty niin hyvin kuin siinä mielentilassani kykenin ja asiat ovat nyt siinä jamassa kuin ovat – ihan hirveesti ei enää oo tehtävissä ennen huomista… Tehty mikä tehty ja näillä eväillä mennään, kun ei muutakaan voi.

Muuten olen ihan yllättävän rauhallinen (vielä toistaiseksi…), mutta ruoka ei ole maistunut yhtään koko päivänä. On ihan pitänyt komentaa itseään syömään, ettei tyystin kuukahda. Eipä silti, on mulla tuota vararavintoa omasta takaa sen verran, että huomiseen pitäis kyllä pärjätä vaikka pelkällä vedellä (ja Carmolis-kurkkupastilleilla, joihin olen ihan addiktoitunut…).

Pitäkää mulle peukkuja!! Lähtö lentokentälle on sit tosiaan suoraan tutkinnosta huomenna, seuraavat postaukset tulevat siis siinä vaiheessa, kun seuraavan kerran koneen ääreen pääsen. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin………………… APUA, KÄÄK, HUI ja sitä rataa.

mietteitä

En ole ikinä ollut raskaana, mut jotenkin tuntuu, et tän tutkinnon kans voisin ihan samaistua äitien tuntemuksiin: koko prosessi kestää kuukausitolkulla, jona aikana “se jokin” kasvaa ja kehittyy; se aiheuttaa toisinaan suunnatonta iloa, seuraavassa hetkessä epävarmuutta, pahoinvointia tai muljahduksia vatsanpohjassa – ja loppuvaiheessa sitä on jo niin kypsä ei toivo enää mitään muuta kuin että sen saisi jo puskettua sisuksistaan pihalle, mieluusti tietenkin terveenä ja elinkelpoisena

Nimimerkillä “Laskettu aika lähestyy”

… sitä samaa…

Eilen oli taas yksi treenisessio Ekin kans Akatemialla. Sitä samaa edelleen. Treenit meni ihan OK, mitä useammin biisit ehtii käydä läpi, sitä varmemmalla pohjalla mennään. Ääni ei vaan valitettavasti kestä kolmeakymmentä ottoa per biisi noin yhteen putkeen… Eikä kyllä kestäis pääkään, voin kertoa!

Riina sponssasi mulle ystävällisesti käsiohjelmat, ne on nyt tuossa valmiiksi taiteltuina ja valmiina jakoon. Jos niitä jäljelle jää, voin vaikka jaella ne esitteiden lomassa suurelle yleisölle Pekingin matkamessuilla. Maailmanluokan mainetta heti vaan saman tien

Luulotautinen

Tänään se sit vaihteeksi taas sujui. Tuo laulaminen

Oli äänellisesti ja teknisesti oikein väldigt bra päivä! Kun nyt tämä kunto kestäisi vähintään sinne lauantai-iltaan, niin kiva olisi. Mielellään tietty forever ja aina vaan parantuen. Musta on tulossa kohta hysteerisen vainoharhainen ja luulotautinen, kun yritän niin kovasti pitää ääntä priimakunnossa tutkintoa varten (Laulajien ammattitauti, sanoi Niina, että tervetuloa joukkoon…Jee.). Tätä pilliä kun ei saa vaihtoon eikä uutta tilalle, jos se sattuu olemaan epäkunnossa – sit ei vaan lauleta… Kuulostelen siis vähäisiäkin oireita ja kropan (etenkin kurkun) tuntemuksia ihan koko ajan… Mikä on tietenkin suunnattoman rasittavaa..! Enkä siis oikeasti ole vähääkään kipeä tai edes sinne päin kallistumassa, mutta kuitenkin. Kun koskaan ei tiedä. No, sinänsä lohdullista tietää, etten ole lajissani ainoa…

Laulamisen lisäksi puhuttiin taas pitkät pätkät. Kunnon terapiaistunto. Käytiin läpi mun viime perjantain “taisteleva-mezzo-angstipäivää” – joka siis vaan sattui olemaan sellainen päivä – ja kaiken lisäksi mitä suurimmilta osin pedanttiuteni sekä vilkkaan mielikuvitukseni tulosta. Tieto lisää tuskaa, niinhän sitä sanotaan. Niin ilmeisesti tässäkin tapauksessa: kun hahmottaa oman pienuutensa sen tosiasian edessä, että sitä opittavaa on jäljellä niin ziljoonasti. Näitä päiviä tulee aina silloin tällöin, mutta nyt on tän tutkinnon osalta kiintiö täysi, kiitos vaan. Ei tartte tulla enää!!! Sit c-kurssissa seuraavan kerran.

(Tässä kohtaa pakko hypätä asiasta kanatalouteen, kun tulla pumpsahti toinen sanonta mieleen – älkää kysykö mistä tai miksi, en tiedä… “Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa”, mitä se sellainen oikein on, jos tarkemmin ajattelee??? Tiedän kyllä mitä se perinteisesti tarkoittaa. Mutta jos ajatellaan vaikka sulavaa ja valuvaa jätskitötteröä – eikö nyt kumminkin kannattaisi nuolaista nimenomaan ENNEN kuin tipahtaa, katastrofin estämiseksi? Kuka sitä jätskiä sieltä maasta tai housunpuntista enää syö… Mutta tämä siis ihan ja aivan täysin aiheen vierestä, sarjassamme tulipa vaan mieleen…)

Ja Niina muuten lupas, että Kiinan reissun jälkeen EI TOSIAANKAAN LAULETA näitä tutkintobiisejä EIKÄ Vaccaita vaan Jotain Ihan Muuta. Mahtavaa – olen asiasta täysin samaa mieltä

Ps. Niin, pitihän mun vielä lisätä, että aika syvällä muistissa alkaa olla jo nuo Vaccaitkin – sitä resitatiivia myöten. Tänään nimittäin mun nuottiteline päätti lässähtää kolisten kasaan just keskellä resitatiivia ja laukaista samalla nuotit pitkin lattiaa… Käteen jäi vaan puolikas, repeytynyt sivu – sekin väärä. Mut arvatkaa, kuka jatkoi ihan pokkana ja keskeyttämättä biisin loppuun saakka…