Eilen opiskeltiin taas teoriaa. Ja tänään kans. Teorian intensiivikurssimme (jota se totta mooses on ollutkin, ihan kirjaimellisesti…) päättyi tähän. Tai on vielä muutamat kotitehtävät, jotka pitää palauttaa, jos mielii suoritusmerkinnän saada, mutta lähiopetusta ei enää ole. Toisaalta se on helpotus, mutta toisaalta mä aloin päästä tässä hommassa vasta vauhtiin..!
Päivän opiskelun lomassa meillä oli lopputenttikin. Hieman oli varmempi olo sen kans kuin silloin kurssin alkajaiseksi – silloin, kun kiina-pökkyröissäni en tajunnut yhtään mistään mitään… Onnistuin tekemään kokeen ihan annetun ajan puitteissa: melodiadiktaatit, sointukuuntelut, asteikot, intervallit, satsit – kaikki. Ja olin niin ylpeä itsestäni, kun tunnistin ihan sujuvasti kaikki välidominantit ja kadensaaliset kvarttisekstikulut ja vaikka mitkä tehtäviin haudatut kommervenkit. Äänenkuljetuksen suhteen olin ottanut hieman erivapauksia, mutta mä edustankin siinä asiassa huomattavasti liberaalimpaa katsantokantaa…
Ja sain kyllä aivan loistavan kannustavaa palautetta kurssin opettajilta, kovasti molemmat patistelivat mua oikeasti hakemaan alan opiskelijaksi. Hui sentään 
– eivätkä he ottaneet kuuleviin korviinsakaan mun uikutuksia, et “mä oon niin vanha…”. Se ei kuulemma ole mikään ongelma eikä varsinkaan pätevä syy. Nyt melkein harmittaa, kun mitään pääsykokeita ei ole tehtäväksi, olis ainakin nää teoriajutut olleet hanskassa niin hienosti. Koska tiedän, että jos näitä mieleenmuisteltuja taitoja ei käytä, niin sinnehän ne taas painuvat unohduksen hämäriin. Kyselin toki kovasti tulevia kursseja teoriaopintojen jatkamiseen – katsotaan mitä seuraavaksi eteen osuu.
Kaikesta työläydestään huolimatta olen kovin tyytyväinen itseeni, kun tuli tuokin tehtyä. Jollain omituisella tasolla mä nimittäin taidan ihan tykätä noista teoriaopinnoista… Hmm.
