…penaaaaaaaaaaaaaaaaaaaar…

Tulipa sit huitaistua päiväannoksen verran Mozartia. Sillai tosi terveellisesti ihan kylmiltään vaan, joten ääni kulki just niin hyvin kuin kuvitella saattaa… Toisin sanoen heräili vasta loppumetreillä – suunnilleen siinä kohti, kun Dorabellan ja Fiordiligin duetossa pitää pitää melkoisen reipasta tempoa yllä, ettei kumpikaan kuole niille pitkille äänille

Kivaa oli, vaikka oma panos jäikin vähän semmoiseksi ja tämmöiseksi tällä kertaa. Lupaan treenata hieman enemmän ennen seuraavia harjoituksia..! Sitten ollaankin jo lomalla – – joten tärkeille asioille, kuten laulamiselle, on enemmän aikaa. Kaks päivää vielä töitä, sit se olis siinä…… Pinnistystä siis ilmassa.

Kyllä se siitä…

Juhannus oli ja meni suhteellisen olemattomilla lauleluilla, vaikka Aino ja Ilona ehtivätkin ruikuttaa monta kertaa päivässä, että “laula, Heidi, oopperaa!!”. Alakerran hammaslääkäritädillekin he ehtivät hississä kertoa, että “Heidi-täti on meillä kylässä. Heidi laulaa oopperaa!” – ja siinäpä ne tärkeimmät olivatkin.

Tän päivän laulutunnilla ääni kulki onneksi huomattavasti viime viikkoa paremmin. Ja kuulosti paikoitellen oikeinkin hyvältä – Niina oli taas vaihteeksi ihan innoissaan, kun oli niin kaunista Jatkettiin hikoilua Mahlerien merkeissä: juoksutuksia ja parit kivat cresendo-nousut pukkasivat hikeä pintaan, niissä riittää työsarkaa vielä hetkeksi…

Köh-köh

En ole ihan toipunut yskästäni vieläkään, mutta laulutunnille oli silti päästävä… Ja laulaminen sujui kyllä (melkein paremmin kuin puhuminen), vaikka äänen tuottamiseksi pitikin tehdä töitä oikein urakalla. Tän päiväisten fraasien maksimimitta vaan tuntui olevan noin puolta lyhyempi kuin normaalisti… No, lohduttaudun sillä ajatuksella, että kunhan tästä toipuu niin ah, kuinka helpolta laulaminen sitten taas tuntuukaan

Marchesi-Mahler-linjalla jatkettiin edelleen ja niiden pariin palataan juhannuksen jälkeen. Mozart keikkuu kuvioissa edelleen: laulutunnin jälkeen piti vielä ehtiä konserttitreeneihin. Siellä ääni alkoi olla jo aika sippi…

Mutta josko juhannustauko korjaisi tilanteen.

Sitä-sun-tätä

Nyt on sit lippu hankittuna Bartolin konserttiin sinne melkein vuoden päähän Pitänee muistaa varata se päivä kalenteriinkin. Ja pitää toivoa, että konsertti kans toteutuu. Ja ettei sille päivälle vaan tulis mitään muuta (saa tosin olla jotain ihan elintärkeää, että se menis tästä edelle!).

Päätin nyt sit kuitenkin ilmoittautua sille elokuun alun laulukurssille – huolimatta siitä, että kurssin alkupäivät vietän vielä siellä Italiassa. Mun osalta kurssi lienee sit vaan vielä intensiivisempi kuin muilla. Oli ihan kauhean ongelmallista yrittää päättää mitä siellä haluaiskaan laulaa: se tuttu “too many songs, too little time” -dilemma jälleen…

Olen päässyt melkein niskan päälle Tanjan Narnia-nuottihyllyn aarteiston kopioinnissa. Ongelma on vaan siinä, että uudet tulokkaat eivät kertakaikkiaan mahdu noihin mun ennestäänkin pursuileviin kansioihin… Mun on pakko tehdä jotain pikaisia uudelleenjärjestelyjä, mut ei enää tänä iltana.

Mahlerit vaikuttivat ihan kivoilta – yhdessä varsinkin on aivan mahtavia juoksutuksia tiedossa, tykästyin niihin heti. NAM!

Uskaltauduin kuuntelemaan ekaa kertaa sen tallennetun tutkinto-konserttini. Se ei ollut ihan niin kamalaa kuin olin kuvitellut, mutta omaan korvaan osui toki montamonta paikkaa, joissa olis ollut parantamisen varaa. Mutta siksihän nämä opinnot jatkuvat edelleen! Ehkä sitä vuoden päästä kuulostaa jo taas vielä vähän paremmalta.

Onnistumisia

Kiitos Suviksen eilisen henk.koht. kielivalmennuksen, selvisin tänään ranskankielisestä Mozartistani kunnialla – myös kielellisesti. Niina pisti sen oikein erityisen tyytyväisenä merkille Muutenkin hyvä lauluputki jatkui, mitä nyt vieläkin jotkut siitepölylimat kurkussa liikehtivät ja ajoittain yskittivät. Tulisivat jo mokomat sieltä pois ihmistä kiusaamasta… Mutta siitä huolimatta, kun sen äänen saa paikalleen, niin kyllä lähtee!

Marchesitkin on nyt sit virallisesti korkattu. Ja Mozartista siirrytään seuraavaksi Mahlerin pariin, sain muutamat uudet biisit mutusteltaviksi ja niitä varmaan joutuu vähän tässä illanvilakassa vielä tutkailemaan. Hii..!

Ja sitten, päivän suurimpana ylläripläjäyksenä: sain just tietää saaneeni siitä teoriakurssista arvosanaksi täydet 5/5! Älyttömän kiva juttu Kannatti siis ähertää niiden tehtävien parissa, vaikka sitä välillä omaa mielenterveyttään epäilikin.

Nuottihiprakassa

Juunou. Se euforinen olotila, joka syntyy siitä, kun pitelee käsissään nuotteja, joissa on hienoja biisejä, joita haluaa joskus maailmassa laulaa (mieluiten tietenkin heti). Hiprakan aste on suoraan verrannollinen nuottien määrään. Jos niitä on muovikassillinen (!!!), niin hiprakkatila on jo melko tukeva, etten sanois. Ja tuossa olotilassa olen itse juuri tällä hetkellä – kävin pikku-visiitillä Tanjan nuottihyllyssä. Olisin ehkä halunnut jäädä sinne asumaan…

Nyt en tarvitsisi juuri mitään muuta kuin sellaisen Hermione Grangerin ajankääntäjän (vai mikä se kapistus olikaan nimeltään?), jonka avulla voi elää samaa vuorokautta useamman kerran päällekkäin. Mä tarttisin ainakin kolme kierrosta – niistä kaks ja puoli pelkkään laulamiseen: so many songs, so little time..!! Niin, ja sit tartten kans vähintään metrin lisää hyllytilaa nuottihyllyyn. Ja sen sikahyvän säestäjän. Ja sen oman konserttisalin..

Tarttisin kenties myös unta, mutta voi olla, etten noilta aarteilta malta nukkua…

Hyvä meininki

Kohtaamiset Mr. Mozartin teosten äärellä jatkuivat edelleen. Tällä kertaa oli vuorossa taas uusi lied, joka istahtikin mulle aikas kivasti heti ensimetreiltä alkaen – jotkut biisit vaan on sellaisia, että niiden kanssa pääsee sinuiksi heti kättelyssä ja niitä laulaessa on sellainen olo, että ‘tää on mun juttu’. Nyt oli. Ja uusien esitysmerkintöjen sarja jatkui mm. termillä “romanttisen diagonaalisesti”. Sitä voi kukin lukija itse mielessään mietiskellä kuinka sen laulaisi

Tekniikkadrillaukset jatkuvat edelleen samaan, tinkimättömään malliin… Mutta oli taas hyvä laulupäivä: levollinen kroppa ja skarppi mieli, ääni toimi ja kaikki pelitti. Tänään ei onneksi möyritty ihan niin matalalla kuin viimeksi, mutta on tuolla keskialueellakin ihan tehtävää omiksi tarpeiksi… Mutta Niina myhäili siihen malliin, että eteenpäin on menty

Laulajaminäni on ollut suunnattoman iloinen viime vuorokauden aikana saaduista sateista! Pitkän aikaa ilma on ollut jotenkin niin kauhean kuivaa ja pölyllä kyllästettyä, että tällainen kosteampi henkäys on kerrassaan autuaallista. Tekisi melkein mieli mennä takapihalle ihan vaan hengittämään! Ilmankostuttimeni kun on tällä hetkellä (ansaitulla…) kesälomalla – lähinnä siksi, että sen tuottama höyry on lämmintä ja näillä keleillä saisin sen ansiosta oman, kämpänkokoisen mikroilmasto-tropiikin pystyyn. Että mun puolesta sais sataa vielä vaikka vähän lisääkin.

Hyvä mieli

Törmäsin sattumalta kirjastossa Niinaan ja Johannekseen. Niina etsiskeli yhtä nuottia itselleen ja vaihdoin sillä aikaa Johanneksen kans kuulumisia. Ja Johannes siinä ihan sivumennen vaan sanoi, miten Niina oli taas eilisen tunnin jälkeen ollut niin tyytyväinen minuun ja edistymiseeni, että oli kehunut mua hänelle vielä sit myöhemmin illalla. Voi, miten ihminen voikaan ilahtua moisesta ihan perinjuurin – se tuli vaan jotenkin niin iloisena yllätyksenä! Varsinkin, kun omasta mielestä se eilinen tunti ei ihan niitä maailman parhaita ollut siellä syvänteissä taistellessa. Mutta ehkä en kumminkaan ole ihan toivoton tapaus

Huomiselle olisi luvassa nuottien pläräilyä. Olin ajatellut tekeväni sitä tänään, mutta sitten sainkin siivouskohtauksen (en lähellekään yhtä valtaisaa sellaista kuin Bassoprano, mutta tämän kämpän mittakaavassa aika merkittävän!) ja läkähdytin itseni loputtomassa taistelussa pölypalleroita vastaan. Pitäisi kehitellä kasaan se loppukesän laulukurssin ohjelmisto sekä etsiskellä jotain esitettävää yhteen 60-v. synttärijuhlaan, jonne lupasin mennä esiintymään serkku-Reetan kanssa. Esiintyminen on vasta loppukesällä, mutta pitäis ehtiä vähän harjoittelemaankin ennen sitä – eikä tämä useamman sadan kilometrin mittainen välimatka ainakaan helpota tilannetta… Mutta silti kiva päästä musisoimaan serkkutytön kanssa, odotahan vaan, Sintti, niin täältä pesee

Syvyyksistä

Huaagh. Nyt kun on jo pitkän aikaa tehty laajennusremppaa siellä äänen yläkerrassa ja saatu siellä asioita järjestykseen, niin kylläpä teettääkin töitä laulaa niitä alaääniä, silleen kunnolla ja soivasti. Aivan käsittämättömän hankalaa… Keski-c tuntuu jo olevan jossain valtamerisyvänteen pohjamudissa, puhumattakaan muista viivaston alle menevistä äänistä. Kyllä ne vielä siellä ovat ja oikealle kohdalleen sattuessaan kuulostavat tosi meheviltä, mutta trafiikki “sen oikean kohdan” yllä, alla, vieressä, sivulla, edessä ja takana käy kiivaana. Osumatarkkuutta kaivataan siis lisää ja se tietää vaan tiukkaa treenausta, eihän siinä muu auta. Ja sekin on Niinan mukaan ihan vaan terveellistä mulle Ja terveellisestä puheenollen, nyt pitäis alkaa kuulemma kaivella myös niitä Marcheseja esille. Iuh.

Luin tänään Hesarista, että Cecilia Bartoli on tulossa konsertoimaan Helsinkiin ens vuoden toukokuussa, lippuja sais ostella jo nyt. Ihan sikakalliita näyttivät olevan, mutta pakkohan sinne on päästä – ei auta mikään. Olin niin kertakaikkisen fiiliksissä sen edellisen Helsingin konsertin jälkeen, että leijuin muissa sfääreissä monta päivää. Parempi siis alkaa säästää lippurahoja jo nyt…

Hyppelyä ja venyttelyä

Teho-laulis-sessiot jatkuivat jälleen. Taas mennä hujahti melkein se kakstuntinen eikä tuntunut missään – olisin hyvin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan! Kahden oktaavin hyppyharjoitukset kävivät jossain vaiheessa hieman hirvittämään (= suunnilleen siinä vaiheessa kun oltiin jo siellä kolmiviivaisen c:n kieppeillä…), mutta muuten oli oikein skarppi ja kirkas päivä. Tai sellainen mun-värinen “kirkkaan tumma” niin kuin Niina sanoo.

Mielikuvaviritelmät sinkoilivat jälleen kerran jos missä sfääreissä, toteemien takaraivoista trombeihin. Ja niin, “vaccai” voi myös kuvata esitysmerkintänä mielialaa – meidän jutuissa ainakin

Joten kelpasi laulaa! Vetäistiin vielä kertaalleen ne Dorabellat läpi ja jätetään ne nyt hetkeksi muhimaan. Valmistahan niistä ei suinkaan vielä tullut, mutta se on jännä juttu, miten biisit kypsyvät ajan kanssa – vaikkei niitä edes laulaisi! Niihin siis palataan jossain käänteessä. Samassa säveltäjässä pysytellään edelleen, nyt siirryttiin vaan lied-osastolle (ja huiman hyppäyksen verran alemmas! Siltä se ainakin tuntui…). Välillä pitää venytellä ja käyttää niitä alaääniäkin, kun niitä kumminkin on…

Venyttelystä puheenollen, sain muuten tänään postissa iloisen yllätyksen: kiitokseksi kuoron puheenjohtajavuosistani sain kuorolta muistamisena lahjakortin voice massageen! Jännittävää, enpä olekaan ennen moista kokeillut – nyt sit pitää tietenkin lahjakortti hyödyntää. Kiitokset vaan kaikille asianosaisille, kerron sitten miltä tuntui! Jos kenellä lukijalla on jotain kokemuksia aiheesta niin let me know