Törmäsin sattumalta kirjastossa Niinaan ja Johannekseen. Niina etsiskeli yhtä nuottia itselleen ja vaihdoin sillä aikaa Johanneksen kans kuulumisia. Ja Johannes siinä ihan sivumennen vaan sanoi, miten Niina oli taas eilisen tunnin jälkeen ollut niin tyytyväinen minuun ja edistymiseeni, että oli kehunut mua hänelle vielä sit myöhemmin illalla. Voi, miten ihminen voikaan ilahtua moisesta ihan perinjuurin – se tuli vaan jotenkin niin iloisena yllätyksenä! Varsinkin, kun omasta mielestä se eilinen tunti ei ihan niitä maailman parhaita ollut siellä syvänteissä taistellessa. Mutta ehkä en kumminkaan ole ihan toivoton tapaus 
Huomiselle olisi luvassa nuottien pläräilyä. Olin ajatellut tekeväni sitä tänään, mutta sitten sainkin siivouskohtauksen (en lähellekään yhtä valtaisaa sellaista kuin Bassoprano, mutta tämän kämpän mittakaavassa aika merkittävän!) ja läkähdytin itseni loputtomassa taistelussa pölypalleroita vastaan. Pitäisi kehitellä kasaan se loppukesän laulukurssin ohjelmisto sekä etsiskellä jotain esitettävää yhteen 60-v. synttärijuhlaan, jonne lupasin mennä esiintymään serkku-Reetan kanssa. Esiintyminen on vasta loppukesällä, mutta pitäis ehtiä vähän harjoittelemaankin ennen sitä – eikä tämä useamman sadan kilometrin mittainen välimatka ainakaan helpota tilannetta… Mutta silti kiva päästä musisoimaan serkkutytön kanssa, odotahan vaan, Sintti, niin täältä pesee 
