Nyt on sit lippu hankittuna Bartolin konserttiin sinne melkein vuoden päähän
Pitänee muistaa varata se päivä kalenteriinkin. Ja pitää toivoa, että konsertti kans toteutuu. Ja ettei sille päivälle vaan tulis mitään muuta (saa tosin olla jotain ihan elintärkeää, että se menis tästä edelle!).
Päätin nyt sit kuitenkin ilmoittautua sille elokuun alun laulukurssille – huolimatta siitä, että kurssin alkupäivät vietän vielä siellä Italiassa. Mun osalta kurssi lienee sit vaan vielä intensiivisempi kuin muilla. Oli ihan kauhean ongelmallista yrittää päättää mitä siellä haluaiskaan laulaa: se tuttu “too many songs, too little time” -dilemma jälleen…
Olen päässyt melkein niskan päälle Tanjan Narnia-nuottihyllyn aarteiston kopioinnissa. Ongelma on vaan siinä, että uudet tulokkaat eivät kertakaikkiaan mahdu noihin mun ennestäänkin pursuileviin kansioihin… Mun on pakko tehdä jotain pikaisia uudelleenjärjestelyjä, mut ei enää tänä iltana.
Mahlerit vaikuttivat ihan kivoilta – yhdessä varsinkin on aivan mahtavia juoksutuksia tiedossa, tykästyin niihin heti. NAM!
Uskaltauduin kuuntelemaan ekaa kertaa sen tallennetun tutkinto-konserttini. Se ei ollut ihan niin kamalaa kuin olin kuvitellut, mutta omaan korvaan osui toki montamonta paikkaa, joissa olis ollut parantamisen varaa. Mutta siksihän nämä opinnot jatkuvat edelleen! Ehkä sitä vuoden päästä kuulostaa jo taas vielä vähän paremmalta.
