Marchesi-marinadia

Ko. opusta on nyt sit oikein urakoitu eteenpäin. Ei niin, että ne nyt ihan valmista kamaa olisivat – niihin saattaa joutua palaamaan vielä n. kertaa ennen tutkintoa, mutta joka tapauksessa laulettu. Pistetty “marinoitumaan” ja saamaan lisämakua ja -väriä. Hurautettiin tälle päivälle kolme uutta putkeen, siinä oli skaaloja ihan yhden päivän tarpeiksi. Kukka-kissa on jo ihan messissä mukana. Tänään kuului äänenavauksen mmmm-aaaaaa-harjoituksen aikana takavasemmaltakin komea “Mmmm-aau” ja lopputunnista katti tuli kyöhnäämään jalkoihin rapsutusten toivossa (ja kun niitä ei tullut, pötkähti varpaideni päälle köllöttelemään…).

Ääni on oikein hyvässä vedossa, nyt kun se vaan tajuaisi alkaa soimaan ihan kautta linjan – biisin alusta loppuun – sillä lailla kuin se parhaimmillaan voi. Sit olis jo aika kiva meininki. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että keskittyminen ja kroppa ei vaan sais herpaantua nanosekunniksikaan ja yhtään pitemmällä tähtäimellä se on tetran muistille jo ihan ylitsepääsemätöntä. Kun yhtä kohtaa muistaa varoa, niin sit notkahtaa seuraavassa… Well, ehkä joskus päästään tässäkin asiassa automaattivaihteelle.

Ensi viikoksi tuleekin laulutauko, kun mä lähden Italiaan. Venetsiaan ja Milanoon nyt ainakin ja siitä päiväretkiä sit muuallekin. Veronaanhan mun tekis ihan hirmusti mieli, pyhiinvaellusmatkalle oopperafestivaaleille, mut katsotaan mitä matkaseuralaiseni siihen sanovat. Tai onnistuuko se käytännössä mitenkään, kun ei ole lippuja eikä majoitusta eikä mitään… Ehkä pitää tehdä uusi reissu ihan varta vasten sinne vaikka ensi kesänä. Milanolainen blogituttavuuteni, eräs ihana ihminen, on luvannut selvitellä mulle paikallisten nuottikauppojen sijainnit – että pääsen matkamuisto-ostoksille Ricordille nyt ainakin pitää päästä.

Että kielikylpyä on tiedossa. Ja jos meinaa paikallisittain muuten käydä tuon Buongiorno Italia 1:n sanavarasto vähiin, niin voinhan toki aina sopivan tullen siteerata vaikka jotain Vaccaita tai Marchesia tai Dorabellaa tai antiikin aarioita. Luulisi niistä jotain jutunjuurta irtoavan. Sit reissusta palattua onkin huima lauluputki tiedossa, jiihaa!

Isosti

Oli sellainen “ison äänen päivä” tänään. Tai jotenkin tuntui siltä, että se halusi venytellä itseään ihan kunnolla, kun olosuhteet sattuivat olemaan otolliset ja asiat vaan loksahtelivat paikoilleen. Tunti sujui siis oikein hyvissä merkeissä ja olisin voinut taas vaihteeksi laulaa ihan miten kauan vaan, kun ei tuntunut missään. Tai siis tuntui, mut hyvältä.

Mahler alkaa istua ihan kivasti eikä enää tuu sellainen hengenlähtöolo. Sen lisäksi painiskelimme Marchesien parissa, so far ne tuntuvat ihan järkeenkäyviltä ja kunkin “juju” on löytynyt vaikeuksitta. Sitähän ei sit tiedä mitä kaikkea sieltä on vielä tulossa… mut ei niitä resitatiiveja ainakaan

Sunnuntaina olin märkääkin märemmässä kelissä Olavinlinnassa Mustakallio-laulukilpailuja kuuntelemassa. Taivaat tuntuivat oikeasti repeävän ja sitä vettä vaan tuli ja tuli – ennen, jälkeen ja aikana. Oli pakko ostaa uus sateenvarjo, koska moista kapistusta ei ollut tietenkään mukana (en enää unohtele sateenvarjojani sinne tänne – vaan unohdan ne heti kättelyssä kotiin…). Kilpailua oli jännä seurata katsomosta käsin ja kun olin ihan itsekseni liikkeellä, siinä samalla ehti ajatella ja mietiskellä yhtä sun toista. Vanha tuttu ikäkriisi ja menneiden “jossittelu” nosti taas päätään – päälle kolmikymppisenä kun moiset kilpailut saa unohtaa aivan tyystin ja tykkänään, sitä on jo ihan liian vanha… Toisaalta, en tiedä olisinko ikinä uskaltanut mihinkään edes yrittää. Ja sitäpaitsi Niina lohdutteli, että tällaiset munlaiset “ei-todellakaan-lyyrinen-sopraano”-tyyppiset äänet eivät oikeasti edes kypsy kovin aikaisessa vaiheessa. Niin, ei pitäis jossitella…

Mutta ihan oikeasti hienoja esityksiä ja tulkintoja kuultiin monta (olis toki ollut mukava, jos mukana olisi ollut mezzojakin…). Huomasi jälleen kerran, että silloin, kun laulaja laulaa omalle äänelleen, persoonalleen ja taidoilleen sopivaa kappaletta, lopputulos voi olla ihan karvatpystyynnostattavan upea.

Kestävyysharjoittelua

Jiihaa. Oli taas oikein hyvä tunti tänään

Mahler sai kunnon kyytiä ja sain siitä – sekä itsestäni – paljon enemmän irti kuin silloin edellisellä kerralla. Melkoisen haastavaa tavaraahan se on, jos sen haluaa laulaa kunnolla (… ja mä haluan, tottakai – lienee sanomattakin selvää), mutta siinäpä sitä taas oppii venytellessään taitojaan nykyrajojen yli ja tuolle puolen. Kuunteluoppilas-Kukka-kissakaan ei ollut enää moksiskaan vaan lötkötteli tuolilla tyytyväisenä koko tunnin ajan.

Nyt pikapikaa junaan, epämääräisen nuottiröykkiön ja iPodin kanssa. Ouluun saakka matkustaessa sitä saa käyttää kaikki keksimänsä viihdytyskonstit, kun matkaa on tehtävä niiiiin monta tuntia…

Back to business :-)

Vihdoinkin. Ihan yksinkertaisesti pelkästä laulupuutoksesta johtunut, päivä päivältä kasvanut ahdistus laukesi tänään, kun pääsin pitkästä aikaa tunnille. Voi onnea ja autuutta..!! Olin taas lähestulkoon euforisessa olotilassa loppupäivän Laulaminen kun on suosikkipuuhaani, myös lomalla.

Niinalla hoidossa ollut Kukka-kissa oli tunnilla kuunteluoppilaana. Kukka, joka ei ole tottunut laulajiin Sen ensireaktio oli singota häntä pörhällään outoa ääntä pakoon sohvan alle, pimeimpään nurkkaan… Mutta parituntisen laulusessiomme aikana uteliaisuus voitti ja lopputunnista katti uskaltautui jo esille ja samaan huoneeseen ja erosimme ihan kavereina.

Tunnilla tehtiin asiaankuuluvasti töitä ja tiesipä tuota olleensa laulamatta… Mutta eiköhän laulukunto siitä taas kohene, kun pääsee säännöllisempään harjoittelurytmiin kiinni. Ääni oli kumminkin edelleen tallella. Tekniikkaharjoitusten lisäksi jumppailtiin Marchesien kanssa, se Mahler noin taas kylmiltään olisikin saattanut olla hieman liikaa…

Mutta I’m back to  business siis. Hienoa.

Pause päällä

… on ollut nyt lauleskelujen kanssa. Olosuhteiden pakosta, vapaaehtoistahan se ei ole koskaan! Viime viikon liehuin (tai no, kuumuudesta johtuen lähinnä laahustin ja hikoilin, ihan hyväntuulisena kuitenkin) tuolla Italian ja Ranskan Rivieralla ihan muissa kuin laulun merkeissä. Sen verran piti tietysti olla tavoilleen uskollinen, että sopivan hetken osuttua kohdalle pemmastin Nizzasta löytämässäni nuottikaupassa. Ja tokihan sieltä pari opusta tarttui matkaan, kuinkas muuten…

Kotiuduttuani olin jo tikkana laulutunnille menossa, kun kävikin niin, että iski tauti. Ihan puun takaa, en tiedä mistä se tuli. Tuli vaan ja tainnutti, kun kuume nousi melkein 40 asteeseen. Siinä olotilassa ei voinut muuta kuin perua tunnin ja maata puolitiedottomana sängyn pohjalla kurjaa kohtaloaan manaillen. Nyt on antibioottikuuri päällä ja armoton pöpöntappourakka käynnissä. Tuli sitten testattua sekin, että olen jossain vaiheessa elämääni allergisoitunut penisilliinille. Kuuri aloitettiin sillä, mutta vaihdettiin toiseen, koska sain ihan järkyttävän ihottuman. Kädet ja jalat olivat niin täynnä punaisia laikkuja, että olin kirjava kuin pakanamaan kartta… Nyt tilanne alkaa onneksi olla normalisoitumaan päin, ainakin kovasti toivon niin. Ja jos tästä taudista jotain positiivista pitää sanoa, niin se, ettei tämä ole mennyt kurkkuun eikä ääneen. Tavoitteena olis siis olla ensi viikolla taas ihan laulukunnossa.

Tänään on ollut ekaa päivää sellainen vähänkään tolkku olo. Sain sen verran aikaiseksi, että etsiskelin Reetta-serkulle nivaskan nuotteja tutkailtavaksi sitä elokuussa tulevaa synttärikeikkaa varten. Se isompi nuottihylly on edelleen hankkimatta ja tilanne turvapaikanhakija-nuottien kanssa alkaa olla jo kohta kriittinen. Teen asialle jotain heti kun jaksan / ehdin / kykenen…

Vahvistus elokuun laulukurssistakin tuli postissa, kiva juttu. Nyt kun vaan sais itsensä tolpilleen siihen malliin, että ehtisi katsoa niitäkin biisejä…