jesh

Päivä lähti käyntiin laulaen. Ja hyvin lähtikin! Huolimatta siitä, että oli sellainen “paksujen limakalvojen päivä” (= nenä ei ole tukossa, mutta jotenkin on kumminkin jotain liikaa tuolla kitalaen yläpuolella…), ääni toimi ihan älyttömän hyvin: pysyi tosi kiltisti siellä missä pitääkin ja aukoili ikkunaluukkuja sinne takapihan puolelle. Jesh, vähänkö oli hienoa !!!

Schubertit saivat nyt hetkeksi väistyä, jatkettiin Quella fiamman tunnelmissa. Nuo resitatiiviosuudet eivät edelleenkään ole mun bravuureja, mutta siitä riemusta niitä sitten hinkkailtiinkin aika monta kertaa – muutaman kerran jopa ihan kelvollisesti. Itse aarian osalta kroppa alkaa taas heräillä ja muistaa mistä tässä biisissä olikaan kysymys. Jotain tässä välillä on kuitenkin tapahtunut, koska entiset hengityspaikat eivät enää olekaan “oikeita”… Onneksi vaihtoehtoja löytyy – kun ne vaan muistaisi! Tunnin loppuessa oli jo kerrassaan hiki pinnassa, kun olin heittäytynyt niin suurella latauksella mukaan, mutta hienoa siis oli – maltan tuskin odottaa seuraavaa tuntia..!

Sitä odotellessa nenäkannulle, tuolle kaikkien laulajien pikkuystävälle, lienee käyttöä, että saan taas tilanteen pääkopassa siltä osin normalisoitua. Ja loppuillalle on tiedossa opiskeluhommia – niiden kimppuun seuraavaksi.

vanhaa ja uutta

Olen edelleen sitä mieltä, että laulutunti on paras aloitus viikonlopulle. Toki se sopii ihan mihin tahansa kohtaan viikkoa – mitä useammin, sen parempi! – mutta on niin älyttömän tehokas pään työasioistanollauskonsti ettei tosikaan. Näin tänäänkin. Vielä menomatkalla paukkuneet työviestit kaikkosivat mielestä samalla hetkellä kuin avasin suuni. Se yksi ”forte-mezzo-piano”-ääniharjoitus meni tänään jotenkin epäilyttävän hyvin – varsinkin pianot olivat Niinan mukaan oikein superhyvät tänään, se on ihan maailmanällistys meikäläiseltä Rimat oli kyllä taas korkealla ja vaatimustaso sen mukainen – puolitehoisena ei mennyt läpi kerrassaan mikään… Mutta se on hyvä vaan – Niina kumminkin tietää mihin kaikkeen mä venyn ja kykenen, kun vaan jaksaa patistaa riittävästi.

Oli piiiitkästä aikaa säestystunti, aivan mahtavaa. Tehtävästä ohjelmistosta oli ainoastaan runsaudenpula, mutta päädyimme sit kaivamaan jälleen kerran naftaliinista vanhan ystävämme Marcellon kurkataksemme mitä sille kuuluu tätänykyä. Se on kyllä aivan ihana… Parit paikat siellä on edelleen sellaisia karikkoja, joihin kaatuu nokilleen joka kerta, mutta uskon silti vakaasti, että se siitä aina vaan kypsyy ja etenee. Sen lisäksi katsottiin sitä Marttisen varsin villinvinkeää kipaletta, jossa kaikessa omituisuudessaan on kuitenkin jotain hienoa.

Mut kyllä se vaan on sellaista puuhaa tuo laulaminen, että se pelastaa päivän kuin päivän!

ääk…

Nytkö se jo alkaa: pääsykokeet tunkee jo uniinkin… Mun mielikuvituksella se tosin ei ole ihmekään. Joka tapauksessa olen kuulkaa viime yönä laulanut pääsykokeissa kokonaisen tunnin (!) primavistaa (!!) aikakauslehtien kansikuvista (!!!). Repikää siitä.

Etten sanois, että yritystä on ilmassa ihan melkoisesti!! Missähän jamassa mä oikein mahdankaan olla sitten parin kuukauden päästä..???

hyvässä vireessä

Oi-oi, miten olikaan ihana laulupäivä taas tänään! Sellainen, että ääni oli hereillä ja messissä mukana heti tunnin alusta lähtien – kaikki sujui vaan jotenkin tosi mutkattomasti, olisin helposti voinut jatkaa laulamista vaikka lopun päivää. Jatkoimme omia ’schubertiadejamme’ edelleen niitä just mulle sopivia liedejä metsästäen. Koska koko se Schubert-nuotti-kottikärryllinen oli Niinalla, prima vistailu sen kun jatkui. Pari uutuutta ehdittiin kahlata läpi ja pari jäi vielä kotiläksyiksi – josko niistä jo löytyisi jotain sopivaa.

Ehdittiin myös keskustella aiheesta ‘mitä laulaisinkaan pääsykokeissa?’. Ohjelmistoahan toki on, mistä valita, mutta kuinka löytää sieltä ne pari riittävän erilaista ja kuitenkin omia taitoja ynnä mieltymyksiä hyvässä valossa esittelevää kappaletta… mm. kombinaatio Marcello-Marttinen voisi olla yksi vaihtoehto..? Tämä jäi nyt molemmille muhimaan, pitää vielä vähän kokeilla ja tunnustella mikä on meininki.

Koska mulle jäi niin hyvä lauluvire päälle, vietin loppuillan lähinnä säveltapailutehtävien parissa – se oli hauskaa. Kierroksia on jäljellä edelleenkin, mutta kai tästä pitäisi yrittää vähitellen rauhoittua – huomenna kun on edessä paluu arkeen… Mulle tuommoinen viime viikon kaltainen ohjelma olis kyllä kelvannut pitempäänkin!

aina yhtä kamalaa

Meillä oli vielä viimeinen tapaaminen oopperaluokkalaisten kanssa tänään. Se parin viikon takainen esityksemme tuli taltioitua videolle ja katsoimme sen porukalla. Se on jotain ihan kamalaa – katsella ja kuunnella itseään nauhalta… Onneksi kaikilla muillakin oli sama fiilis, se hieman helpotti. Lopputulos ei sit kuitenkaan ollut ihan niin paha kuin pelkäsin Voi silti olla, että hieman aikaa vierähtää ennen seuraavaa katselukertaa… ehkä sitten eläkkeellä? Luokkakavereita tulee varmaan ikävä, mutta kenties ensi syksynä näemme jälleen (paitsi jos mulla alkaa ne opiskelut…).

Tänä iltana sattui olemaan myös Ravel-konsertti – just sopivasti oopperaluokkailun jälkeen, joten jäin kuuntelemaan sit sitäkin. Pääasiassa siksi, että olen Essi-fani, mutta ohjelma tarjosi komeaa (ja harvoin esitettyä!) kuultavaa kautta linjan (tosin sellainen ajatus ehti käydä mielessä, että toivottavasti ko. kappaleet eivät ihan heti tule missään analyysitehtävissä eteen….)

Teoriatehtävien parissa tahkosin tänäänkin, viikonloppu meni musiikin historian merkeissä. Juttelin tänään meidän korrepetiittorin kanssa pääsykokeista – jos hyvin käy, hän on siellä laulajia säestämässä. Se olisi ihan hauskaa – ellen sitten onnistu värväämään itselleni omaa säestäjää. Hakukin aukesi virallisesti tänään, mutta pitää täytellä nuo paperit ihan ajatuksella – ihan vielä en siis ole niitä lähettänyt. Kohta kumminkin. Hui.

laulurintamalta

Koko viikko on mennyt niin tiiviisti opiskelupuuhissa, että tuntuu ihan omituiselle, kun en ole niiden pariin ennättänyt tänään lainkaan… No, onhan tässä vielä iltaa jäljellä – ja tulipa aihetta kuitenkin hieman liipattua kans päiväkahvitreffien yhteydessä, jos se lasketaan Sen lisäksi illan säveltapailuosuus tuli siitä, kun Soili-siskolle piti vetäistä muutamia darinkielisiä lauluja – niissä oli mm. sellaisia kivoja tahtiosoituksia kuin 22/8…

Laulanut sentään olen, laulutunti venähti melkein parituntiseksi. Kesti taas aikansa ennen kuin sain kropan ja äänen lämpenemään, niin se aina on noiden alkupäivään painottuvien tuntien kanssa… Mutta sieltä se ääni taas löysi oman paikkansa ja taipui sit lopputunnista jo oikein mukavasti.

Bacheihin ei tällä kertaa vielä ehditty – muuta kuin katsomaan, että ne kantaattilöydökset ovat aika “alttoja”. Eikä siinä mitään vikaa ole – ongelma on siinä, että mä en ole… altto siis. Sen sijaan kateltiin niitä Schuberteja ja prima vistailuksihan se meni taas (kun ne, joita olin Niinan ehdotuksesta ehtinyt hieman vilkaista kotona, eivät sit olleetkaan ehkä niitä kaikkein sopivimpia). Mutta hyvinhän tuo sujui ja onnistuin saamaan niihin kuulemma sellaista “oikenlaista valoa”, ei niitä pelkkiä kukkasia ja pupujusseja ja pikkupurosia… Ja Niinan mukaan yksi mun ääneni “tavaramerkeistä” eli liikkuvuus pääsi siinä kans oikeuksiinsa. Että ehkä mä en nyt näihin Schuberteihin sit kuitenkaan kellisty..!

hallittua kaaosta

Kotonani vallitsee kotoinen kaaos. Täällä on noin kottikärryllinen kirjastosta lainattuja Schuberteja ja Bacheja, toinen mokoma teoriakirjoja ja kämpän kaikilla vaakasuorilla pinnoilla on jotain laulamiseen tai teoriaopiskeluun liittyvää sälää, paperia ynnä muuta. Enkä mä oikeastaan voi siivota niitä mihinkään kovin kauas, kun kumminkin tarvitsen niitä taas hetikohta…

Että jep. “Lomasäveliä” piisaa! Olen ollut tosi ahkera koko alkuviikon ja opiskellut vähintäänkin normaalien työtuntien verran per päivä… Ei niin, että tilannetta mitenkään valittelisin – se on edelleenkin ollut itse asiassa oikein mukavaa ja on jotenkin lohdullista huomata, että ihan kaikki asiat eivät tässä vuoden mittaan ole tyystin unohtuneet. Lisätunteja vuorokauteen voisin kyllä tilata, että ehtisi enemmän…

Laulutuntikin oli taas tänään ja sujui oikein mallikkaasti. Kyllä mua vieläkin sinne kolmiviivaisiin korkeuksiin kiivetessä hieman hirvittää, mutta niitä lukuunottamatta soundi alkaa olla hyvinä hetkinä suhteellisen tasalaatuista kautta linjan. Which is nice.

Vuorossa oli tällä kertaa Bach, sitä “Bist du…”ta kahlattiin läpi. Hieno biisi, päivän sävellaji vaan tuntui paikka paikoin hieman matalalta (tai sit en vaan sitä teknisesti hallinnut…), mutta paljon oli hyvääkin – varsinkin noin ihan ekaksi kerraksi. Piti ajatella oboeta laulaessa. Kun ei ketään ollut tulossa mun jälkeen, meillä vähän taas venähti se tunti ja ehdittiin siinä puida läpi monta muutakin asiaa – samalla, kun Kukka-kissa kurnutteli varpusille ikkunan takana.

Paluumatkalla poikkesin kirjastossa, toiveissa löytää Bachin kantaateista jotain kilpailevia ehdotuksia virsiosastolle. Kantaattejahan löytyi kyllä, mutta se, onko niissä jotain sopivan “pientä” onkin sitten ihan toinen juttu… mutta katsotaan!

Nyt nukkumaan ja näkemään unta – vaikkapa ystävistämme välidominanteista

eri sfääreissä….

Viikonlopun yhtenä missiona oli etsiskellä ohjelmistoon jotain sopivaa Bachilta ja Schubertilta. Se ei ole mikään helppo nakki. Bachilta löytyisi kyllä laulettavaa, jos niitä voisi haeskella tuolta isompien teosten, messujen tai passioiden puolelta. Mut muuten menee aika virsipainotteiseksi tuo valikoima. Hmph.

Mutta setä-Schubert se vasta onkin – meidän maailmamme eivät vaan kertakaikkiaan kohtaa millään tasolla!! Jotainhan ko. säveltäjän tuotannossa täytyy olla, koska sitä niin suuressa arvossa pidetään, mutta se jotain ei vaan ole mulle vielä tähän päivään mennessä valjennut. Ei niinku mitenkään päin…

Ehkä se on siinä samassa junassa niiden operettien kanssa..??

Hyviä ehdotuksia otetaan jälleen vastaan. Sellaisia mahdollisimman epäschubertmaisia, onko sellaisia olemassa…???

Mission impossible completed

Ohhoh, tulihan sitten vetäistyä se “Mission impossible” (= oopperaluokan kevään loppusessio ihan hullun vähällä harjoitusmäärällä…) ja siihen nähden millä eväillä ja aikatauluilla siihen lähdettiin, se meni ihan ällistyttävän hyvin! Ja meillä oli vielä hauskaakin Toki siitä olisi viimeistelemällä saanut vieläkin paremman, mutta nyt mentiin näin, osittain fiilis- / improvisaatiopohjalta. Saimme kyllä kovasti kehuja sekä ohjaajalta että säestäjältä, joten hyvä mieli jäi. Ja nyt kun kierrosluvut ovat taas esityksestä hieman laskeneet, iskee grande hyytymys… Mutta eiköhän se kunnon yöunilla korjaannu!

<3 <3 <3

Että mä olenkin ollut ahkera tänään! Ihan tekisi mieli taputtaa itseään päähän siitä hyvästä

Päivä mennä vilahti opiskellessa. Mä olen kuulkaa lukenut, tehnyt tehtäviä, solfannut, soittanut (tai siis ainakin kovasti yrittänyt), tehnyt ansiokkaasti sointukuunteluja ja vaikka mitä hieman ruostumaan päässeitä taitojani verestellessä. Ja arvatkaas mitä: se oli kivaa! Oikeasti. Mä ihan innostuin taas (muistan hämärästi näin käyneen ennenkin..?), tuo on nimittäin jotain sellaista puuhaa, joka aktivoi mulla sellaisia aivolohkoja, jotka muuten uinuvat Ruususen unta. Siksi kai ne ovat niin innoissaan päästessään käyttöön..?

Päivän kruunasi vielä illan laulutunti. En tiedä lienkö ollut vaan jotenkin über-aktivoituneessa mielentilassa vai mitä, mutta tunti meni Ihan Älyttömän Hyvin! Niin hyvin, ettei pitkään aikaan!! Mä melkein leijailin tunnin jälkeen, kun olin niin onnessani. Oli vaan kertakaikkisen mahtavaa laulaa (päivän ohjenuorana olikin, että “laula vielä paremmin kuin edes tiedät osaavasi!”), mielentila sopi hyvin siihen Marttisen ekstaattiseen biisiin 

Näissä tunnelmissa on hyvä juhlistaa myös laulutuntieni 4-vuotis-taivalta – viides vuosi pyörähti liikkeelle viime keskiviikkona. Silloin neljä vuotta sitten en osannut vielä unelmoidakaan tällaisista taidoista, tiesin vaan, että jotain hyvää tästä on syntymässä. Enkä ollut väärässä – tässä ollaan! Ja mikä parasta, eikä tässä vielä kaikki, eteenpäin on elävän mieli. Ja laulajan, innokkaan sellaisen.

Ah <3