ekstaasia

Kuluneen työvuoden viimeisiä lomapäiviä poltellessa olen viettänyt viimeiset viisi päivää laulellen, opiskellen, kulttuuria harrastaen (kävin pe oopperassa), ulkoillen (viikonloppuna tuntitolkulla) ja sopivia yöunia nukkuen – ja ollut poissa työpaikan tämänhetkisestä yltiöstressaavasta ilmapiiristä. Tämän empiirisen ja täydellisen subjektiivisen kokeilun lopputuloksena voin sanoa, että tällainen elämänsisältö sopisi laulajaminälleni aivan täydellisesti. Tunnen voivani mainiosti, olen iloinen ja tyytyväinen – ja laulutunti tänään meni aivan loistavasti. Yllätin ihan itsenikin laulamalla niin hyvin..!! Joten arvata saattaa kuka on taas vaihteeksi ihan yltiöekstaattisessa mielentilassa. Molemmat pääsykoekappaleet ovat siis hyvällä mallilla – Marttinen tuli vetäistyä ulkoa ihan vahingossa, kun just ne nuotit olivatkin kotona.

Opiskelut ovat edenneet näinä päivinä oikein mukavasti. Voin oikeasti uppoutua tehtäviin välillä jopa siinä määrin, että unohdan ajankulun – tai jopa syödä… Tekemistä ja treenailemista tuntuu olevan niin paljon ja montaa sorttia, että jos yksi homma käy puuduttamaan, on pelkästään runsaudenpula muista jutuista, joihin voi käydä käsiksi: analysoi, soita, laula, soinnuta, suunnittele, solfaa, tulkitse… Mutta kivaa on se, että mikään yllämainituista ei töki!

Perjantai-iltana oltiin Bassopraanon kanssa yhdessä oopperassa. Ihan katsomon puolella molemmat tällä kertaa. Skaalalaisten minimalistinen esitys vaivutti meidät molemmat melkein transsitilaan, se oli hieno kaikessa yksinkertaisuudessaan – ja nimenomaan siinä. Essiä ja Petriä piti käydä esityksen jälkeen moikkaamassa (mähän olen Essin vakiofani) ja kuulemassa esiintyjien kommentit. Ihan tappolaulettavaa kuulemma – enkä yhtään ihmettele. Sitä suuremmalla syyllä hatunnosto heille. Terassikausikin tuli korkattua (lämpölampun alla fleece-huopiin kääriytyneinä, mut kumminkin) ja alustavasti suunniteltua yhteistä “kootut vinoudet” -konserttia, jollainen voitais joskus tulevaisuudessa rykäistä kokoon.

Voi, olispa elämä aina tällaista..!

rautaisannos Mozartia

Eilen tuli kuunneltua Mozartia oikein urakalla: kävin katsomassa kansallisoopperan Cosi fan tuten, joka väliaikoineen kesti sen melkein kolme ja puoli tuntia. Eipä silti, se on oopperana sellainen, että lavalla tapahtuu koko ajan niin paljon, ettei pitkästymään ehdi. Ja kun musiikissa on kuitenkin niin paljon tuttua, niin ei tehnyt tiukkaakaan.

Ja ihan tästä riemusta kaiveltiin tänään laulutunnilla Dorabellan aariat esille pitkästä aikaa. Varsinainen reality-check, huh – kyllä niissä olikin taas tekemistä..! Oli sinänsä positiivista huomata, että voimat olivat kasvaneet sitten viime kerran – toisaalta taas moni tekniikka-asia oli tässä välillä ehtinyt painua unholaan (kun ei ennättänyt niitä omia roipelluksiaan lukea…) ja hyppäsi silmille vähän niin kuin puun takaa… Että joo-o, on tuota Mozartia niin pal helpompi kuunnella kuin laulaa itse… Mutta ei kai tässä muu auta kuin jatkaa harjoituksia! Ehkä mäkin sit vielä joku päivä laulan ne silleen, että niitä on kuulijan ‘helppo kuunnella’. ‘Helposti kuunneltava’ ja ‘helposti laulettava’ kun eivät todellakaan ole sama asia.

Eilen näin pitkästä aikaa soololaisiakin, kun kokoonnuimme ekaa kertaa tulevan kesäkonsertin tiimoilta. Tarjosin omiksi osuuksikseni Sarmantoa ja Marttista, niillä mennään. Loppuillan ohjelmaan vois yrittää vielä mahduttaa jotain opiskeluun viittaavaa..? Sitä sorttia kun riittäis edelleen…

sunnuntailauleloita

Perjantain laulutunti siirtyikin näin sunnuntain ratoksi ja ehkä ihan hyvä niin – olin perjantaina jotenkin ihan läkähtynyt työviikon jäljiltä, tänään oli paljon paremmin paukkuja, joilla laulella. Pääsiäislöysäilyt olivat onneksi jo taaksejäänyttä elämää ja ääniharjoituksia vedeltiin ihan suvereenisti laidasta laitaan ja ääripäästä toiseen. Sujui mainiosti, mieli oli skarppina ja olo “läsnä” – aivan mahtavaa Päivän ohjelmassa oli taas vaihteeksi Marttista, se menee kyllä, kun vaan saa itsensä riittävän hurmiolliseen olotilaan.

Opiskelutkin ovat hieman edenneet viikonlopun aikana. Onneksi, tuo aika kun tuntuu kuluvan hurjaa vauhtia… Eilen värkkäilin itselleni kuvakollaaseja eri aikakausien tyylipiirteistä, tänään on reenailtu sointukuunteluita, tehty pari diktaattia, mietiskelty leikkituokiota ja soiteltu. Huomisesta alkaa taas melkoinen vauhtiviikko, niin työ- kuin musiikkirintamallakin – oletettavasti perjantai tulee ennen kuin arvaakaan..!

taas mennään

Viikko laulutunnista toiseen on ihan liian pitkä aika… Pakollisen pääsiäistauon aikana ehti tulla jo iso ikävä ja siksipä olin tänään taas ihan onnesta soikeana tunnille päästyäni! Huomasi kyllä, että lomailtu on juu ja kroppa oli alkutunnista ihan ihmeissään, kun joutui töihin. Paitsi että näitä “töitä” tekee ihan mielellään ja lopputunnista Marcello meni jo oikein tosihyvin! Se oli taas saanut lisää voimaa ja potkua ja jopa alaäänet soivat hyvin. Niina oli tositosi tyytyväinen

Puhuttavaakin oli kertynyt vaikka kuinka ja niinhän siinä vierähti taas se kaksituntinen – ja helposti olisin voinut vielä jatkaakin. Ah!!

Ihan tyystin “hiljainen” viime viikko ei ollut. Parina päivänä ennätin hyödyntää maaseudun rauhan naapurivapaata vyöhykettä ja sekä soitin että lauloin suureen ääneen tuntitolkulla. Oli aika hienoa – ja mieli alkoi tehdä ihan kunnon pianoa… Lisäksi kävin taas kotikontujen kirkkokansaa ilahduttamassa laulamalla parissa jumiksessa isän vanavedessä. Jälleen kerran oli vallan kiitollista yleisöä. Omien kappaleiden lisäksi päädyin laulamaan pystymetsästä (= ilman yhden yhtä harjoitusta, eikä ollu ees tuttu kappale…) tenoristemmoja kuorolaisten osuuksiin. Onneksi olivat helppoja, joten menivät ihan täydestä.

Mutta nyt on siis palattu arkeen. Ja niin kauan kuin se tarkoittaa myös riittävän säännöllisiä laulutunteja, that’s fine with me.

Ps. Nappasin TÄMÄN LINKIN Bassopraanolta tännekin, koska se oli niin täyttä asiaa. Lukekaa tekin!

laulu-kulttuuri-pilli-hakemus-sillisalaatti

Siis minähän edistyn – mahtavaa!!

Vetäistiin tänään laulutunnilla sekä Marcellot että Marttiset ja molemmat olivat harpanneet aimo-askelen eteenpäin. Jopa se hiton resitatiiviosuus! Toki niiden kanssa saa vielä säätää, mutta suunta ja pyrkimys ja “muoto” olivat oikeita – jee.

Illalla olin taas vaihteeksi konsertissa, tämän pääsiäisen “kiintiöpassio” oli tällä kertaa Johannessellainen. Samalla reissulla tapasin pikaisesti myös yhden virolaisen soitinrakentajan, jolta sain renessanssi-altto-nokkiksen lainaksi Kirsille.

Ja ne hakemukset lähtivät sitten eteenpäin tänään – wish me luck!!!

menovaihteella

Nyt on kyllä tosi hyvä lauluvaihde päällä – tämän soisin jatkuvat tästä hamaan ikuisuuteen saakka Päässä tuntuu vielä olevan aavistus jotain “ylimääräistä”, mutta se ei onneksi mitenkään merkittävästi menoa haitannut tänäänkään.

Kovin oli ekstaattiset kuviot, kun rämmittiin vaihteeksi sitä Marttista läpi. Siinä ne matalat paikat ovat vähän pahoja, samoin kuin nopealla tempolla tulevat totaaliset tunnelmanvaihdokset – mutta eiköhän se siitä, oikeanlaisella asenteella.

Tämä viikko on laulamisen puolesta oikein luksusviikko: huomenna on nimittäin vielä säestystuntikin – hihii!

Nyt loppuviikolla työt ovat häirinneet opiskelua enkä ole saanut sillä saralla juuri mitään aikaiseksi (mitä nyt lueskellut esim. musiikinhistoriaa iltasaduiksi), plääh. Olisin kyllä halunnut… Tänä iltana ehdin sentään soitella vähän ja hakupapereistakin on jo paperiversiot viittä vaille täyteltyinä. Että kyllä tämä tästä etenee hiljalleen..!