Tätä lisää…

Olipas taas yksi niistä ihanista ihan vaan laulamiselle omistetuista päivistä. AH!! – mitäpä siihen voisi muutakaan sanoa. Laulupäivät on vaan niin parhaita

Hovisäestäjäni Juha oli tänään kaupungissa ja kahlailimme tulevan kesäkonsertin ohjelmistoa läpi. Ihan heti aamutuimaan eivät meinanneet nuo kaikki kaksiviivaisuudet irrota, mutta session aikana ehti kyllä lämmetä ihan mukavasti. Harjoituskoppiakustiikka tietty on taas mitä on, mutta sitäkin komiammin se sitten kajahtaa, kun pääsee kunnon tiloihin reenailemaan. Ja esiintymään, tietty.

Laulutuntia odotellessani piti poiketa pitkästä aikaa vakionuottiantikvariaatissani ja eiköhän tuolta taas tarttunut mukaan yhtä sun toista (koska nuotteja ei voi koskaan olla liikaa…).

Mulla oli säestystunti tänään ja ne uudet Merikannot saivat kyytiä. Sami primavistaili aika kiitettävästi, vaikka säestykset eivät sieltä helpoimmasta päästä olleetkaan. Nocturnen kanssa oli parit pahat lähdöt, joista en meinannut saada kiinni kertakaikkiaan millään – pitänee takoa ne kunnolla päähänsä ennen ensi kertaa. Ja onhan siinä kans se yks kohta, jossa pitää luukuttaa niin paljon kuin lähtee, jos ei halua läkähtyä kesken kaiken – läkähtyyhän sitä tosin luukuttaessaankin, mutta silloin se tapahtuu jotenkin “tyylikkäämmin” Mutta ihania suomibiisejä ovat molemmat.

Tekis mieli laulaa vieläkin, mutta ei auta – ainakaan kovin isolla äänellä. Ja vois tietty olla ihan järkevää antaa äänen huilatakin, nuo samperin heinät kun pölisevät täyttä päätä edelleen… Lopettaisivat jo!

Laulua lissää, laulua lissää…

Juhannustauolla mulle ehti jo tulla laulutunteja ikävä, mutta onneksi pääsin sitä taltuttamaan heti perjantaina kotimaisemiin palattuani – en vaan ehtinyt siitä tänne heti tuoreeltaan kommentoimaan. Tunti meni oikein mukavasti, joskin hikisissä merkeissä. Sekä sään että vaatimustason tiimoilta – priimaa piti pyrkiä tarjoilemaan, kun muu ei kelvannut Ja ulkona siis räkötti aurinko parhaansa mukaan…

Päivän ohjelmassa oli mm. Satieta ja uutta Sibeliusta prima vistaillen. Seuraavaksi pitäisi yrittää etsiskellä jotain sopivaa ohjelmiston oratorio/kantaatti-osastolle. Yhden Bachin sainkin mukaani (Magnificatin sopraano II sellainen, kun ne Bachin altot ovat niin kovin matalia…) ja lisää olen tässä tämän päivän aikana etsiskellyt, nuottihyllystä ja kuukkeloiden. Kaikenlaista jännää on löytynytkin (kaikista kuukkelin tarjoamista ehdokkaista ei tosin ole nuotteja mailla eikä halmeilla…), katsotaan sit tunnilla miten alkavat istua. Hyviä ehdotuksia otetaan myös vastaan, jos jollakulla sattuu sellaisia mielessä olemaan…

laatu mankelissa

Laulelot jatkuivat taas tän päivän laulutunnilla. Tällä kertaa teemasanana oli mm. “mankeli” (joka ei kuitenkaan saanut olla lyyrinen sellainen…), kun piti muistaa pitää ääni ihan koko ajan kiinni äänihuulissa… Nyt ollaan kuulemma teknisesti sellaisessa vaiheessa, että tärkeintä olis pitää laatua yllä – joka hetki. Edelleenkään ei saisi tehdä liian kevyesti ja pienesti tai liian pienellä putkella. Siitäkin tulee kyllä ihan kiva ääni, mutta kun olis pal parempaakin tarjolla. Käsittämätöntä on, että sitten kun sen äänen saa hetkellisesti sinne oikealle paikalle asettumaan, sen tuottaminen on tosi helppoa, riippumatta korkeudesta – se vaan rullaa ja soi ja kantaa ja kaikkea. Mutta jostain käsittämättömästä syystä äänelläni on ilmeisesti jotain masokistisia taipumuksia lyödä päätään seinään ja yrittää tehdä asioista jotenkin monimutkaisempia kuin ne ovatkaan – vaikkei se vielä tähän mennessä ole kertaakaan ollut se oikea tie onneen… Huokaus. Siitä huolimatta tän päivän tunti tuntui menneen paremmin kuin aikoihin!

Ja asia, jonka ansiosta taputtelin itseäni noin kuvaannollisesti selkään, oli se, etteivät tän päivän Satie ja ranskan kieli hirvittäneet juuri ollenkaan. Paikkapaikoin se tuntui jopa istuvan mun suuhun ja se jos jokin on asia, joka hämmästyttää, kummastuttaa ja riemastuttaa pientä kulkijaa. Ei se varmaan vielä kieltä taitavien korvaan kummoiselta kuulosta, mutta itselleni se on ainakin jonkun sortin erävoitto. Seuraavaksi pitää keskittyä selättämään se venäjä edes auttavasti…

Satien tahdissa siis diivailtiin tänään. Mietin kotona treenaillessa biisin sävellajia ja sitä, liekö se mulle liian korkea, mutta mitä vielä – ainakin tän päivän kunnolla se oli just sopiva. Jes.

Eilen olin taas fanittamassa Essiä – ei turha reissu ollenkaan! Korviahivelevän laulun lisäksi ohjelmasta löytyi sellainen laulusarja mezzolle, jonka haluan joku päivä laulaa itsekin. Just sellaista sopivaa kirkkokonsertissa esitettävää, harvoin kuultua, ei mitään umpipateettista tavaraa. Nyt pitäis vaan nuotit löytää jostakin.

Huomenna sitten viettämään juhannusta ja vähän lomailemaan taas tuonne Itä-Suomen suuntaan – takas näihin maisemiin ens viikon loppupuolella.

Ytimessä

Kesäkuun postaukset näyttävät kertyvän jotenkin hitaanlaisesti… Joko on ollut niin kiirettä, ettei ole ehtint’ – tai sitten vaan on ollut niin sippi, ettei ole jaksant’. Mutta täällä ollaan edelleen! Laulukin on jatkunut hela tiden, joskin noiden allergialääkkeiden kanssa kunto tuntuu olevan vähän alle normaalin ja olo on jotenkin “kuiva”. Ei onneksi mitään sen kummempaa – eikä mitään sellaista, joka estäisi laulamisen tyystin. Kunhan ärsyttää itseä.

Viimeisimmät tunnit on vietetty siellä “laulamisen ytimessä”, solun tumatasolla, jonne sen äänen pitäisi osata hankkiutua ihan joka kerralla. Tai paremminkin jäädä sinne asumaan… On vedetty sellaisia skaaloja ylös-alas, että melkein pyörryttää, haettu tasaista soundia kautta linjan, venytelty molempia ääripäitä, pysytelty itsensä keskellä – toisinsanoen ihan sitä perustekniikan jauhamista hartiavoimin. Siitä se homma etenee (ainakin toivoa sopii…)!

Viime viikolla ehti olla se kesäkonserttikin. Mulla oli kivasti huonosti nukuttu yö ja voimatvievä megathlon-kokous alla sille päivälle, joten ihan täydestä terästä oli turha ees kuvitella. Oma vuoro oli vielä konsertin loppupuolella, joten odotellessa teki melkein mieli kiemurrella ulos omista nahoistaan… Kokonaisuutena konsertti meni hienosti ja se oma vetokin ihan ok: parempaankin olisin pystynyt jonain toisena hetkenä, mutta ei mitään isompia mokia. Itselle muistiin vaan, että Ekstaasi ei ehkä ole se paras “aloituskappale”, vaikka hyvin soikin noin muuten. Nocturne alkaa olla jo niin vankalla pohjalla, että sen kanssa kelpaa fiilistellä ja itkettää yleisöä. Konsertin jälkeen käytiin vielä syödä mässyttelemässä ja kotiin päästyä sänky oli ainoa kelvollinen osoite sille illalle…

Torstain tunnilla sain sulateltavaksi yhden Tchaikovskyn Romanssin. Sellaisen, jonka sanat olivat niin ehtaa venäjää, että mittään ei tajunnu. Sitä tuli tässä viikonlopun aikana translitteroitua ja sain sentään jonkun sortin version aikaiseksi. Eipä silti, että se sitä itse laulamista ja ääntämistä olisi juurikaan helpommaksi tehnyt, mutta eihän se auta kuin ottaa härkää sarvista ja alkaa vääntää. Kappale itsessään on ihana ja melodia tempaa kyllä mukaansa, mutta kieli vielä kangertelee. Sitä veivailtiin tänään sinne takaraivon muhimissäilöön, seuraavaksi olis vuorossa Satieta. Tää oli varmaan joku taktinen veto: ranska ei pelota yhtään niin paljon tuon venäjänmongerruksen jälkeen

Viikonloppuna olin pohjanmaalla sukukokouksessa ja tokihan yksi järjestelytoimikunnan tädeistä oli hoksannut pyytää mua laulamaan siellä. Onneksi oli oma hovisäestäjä samoissa kekkereissä, joten sen puolesta ei ollut ongelmaa. Ehdittiin jopa katsoa biisit pari kertaa läpi ennen h-hetkeä. Mutta sen juhlapaikan akustiikka oli ihan järkyttävän kamala. Siis sellainen, jossa mikään ei tuntunut kuuluvan mihinkään… Sitä ei todellakaan oltu suunniteltu laulajia silmälläpitäen! Sitä lukuunottamatta homma meni ihan kivasti (ja siskontytöt kävivät kyllä silmät pyöreinä kommentoimassa, että onpas sulla kova ääni…).

Heinäkuun konsertin ohjelmistoakin on tässä yritetty vääntää kasaan. Ei oo valmista vielä, ei, mutta yritystä kumminkin. Onhan tässä vielä kuukauden päivät aikaa, krhm…

vipinätä

Enimmät teoriakirjat on nyt siivoiltu pois näkyvistä ja opiskelut niiltä osin tauolla – mutta laulu jatkuu, onneksi. Siitä mua on turha yrittää saada luopumaan.

Viime perjantain tunnilla viikon koettelemukset tuntuivat varsin kokonaisvaltaisena väsymysolotilana, joten Bellinit jätettiin suosiolla hieman vähemmälle ja fiilisteltiin Verdin Stornellon kanssa – se oli onneksi kevyempää tavaraa. Lisäksi ehdittiin käydä pikakelauksella läpi melkein kaikki Marchesit, jotka (ainakin olosuhteisiin nähden) tuntuivat olevan ihan hyvällä mallilla.

Viikonloppu menikin ihan voimia keräillessä (ei siinä helteessä olis oikein muuta voinutkaan…), tiistaihin mennessä olin taas normaalivedossa ja ääni totteli entiseen malliin. Ääniharjoitusten aikaiset vertauskuvat lähentelivät jo ydinfysiikan tasoja, mutta kummasti ne aivoitukset sit kumminkin tepsivät – ihmeelliset ovat laulunopiskelun tiet! Luikautettiin sit vielä ne edelliskerralta jäljellejääneet Marchesit, jotka menivät yllättävän kivuttomasti. Jopa se kromaattinen asteikko, joka on toistaiseksi ollut ihan siellä kammotuslistan kärkipäässä. Jesh.

Tänään käytiin vähän läpi kurssiohjelmistoa ja mitä sieltä vielä puuttuisi: suomalaista ja liediä pitäis vielä löytää lisää – vastaavasti esim. aaria- ja impressionismiosastolla on jo ylitarjontaa… Tutusteltiin muutamaan uuteen Merikantoon, ne vaikuttivat oikein sopivilta. Eivät olleet sitä “kaikkein lauletuinta”, mutta siksikin ihan sopivia mun ohjelmistoon.

Ensi viikon kesäkonserttiakin ehdittiin hieman treenailla tässä yks päivä – ne kappaleet on onneks sen verran tuttuja, ettei ressiä tartte ottaa. Eikä tässä olis kyllä ehtinytkään, yksi melkein kolmevuotias pikkunappula on pitänyt huolen siitä, että viime päivät on pääasiassa leikitty ja laulettu ja hassuteltu. Ihan Koko Ajan. Mutta hauskaa on ollut, molemmilla